murheellisia juttuja

aloitetaan kuitenkin niillä iloisilla uutisilla; nilles alkoi piristyä eilen illalla puoli kuuden aikan ja kahdeksalta alkoi suoli taas tuottaa ja toimia. mun on pakko myöntää, että nilleksen maha oli niin kova ja turvonnu eilen, että olin aivan varma ettei siitä kannata enää liikoja toivoa. voin myös myöntää, että nilleksen kuolema olisi aiheuttanu mulle varmasti totaalisen mielenkiinnon lopahtamisen kaneja kohtaan. nilles kuitenki toipui kaheksan jälkeen niin nopeasti, että yhentoista aikaan saatoin viedä sen jo takaisin kanilaan. 

laitoin niille vain heinää yöksi ja nilppu alkoikin heti syödä sitä, juonut se oli jo muutaman tunnin itse kiposta. aamulla se jo pomppi tavalliseen tapaan ovelle vastaan kun menin siivoamaan kanilaa. koko päivän se on kuitenki ollu tavallista rauhallisempi ja maha tuntuu normaalia suuremmalta vieläkin, mutta hengen hätää ei enää ole ja se on tärkeintä! laitan vertailukuvia nillesta heti kun se on palautunu normaaliin kokoluokkaan.

mutta sitten niihin huonoihin, surullisiin, uutisiin. samalla kun menin siivoamaan kanilaa löysin yhden rakkaistani kuolleena. en osannut odottaa sen tapahtuvan tänään ja olinkin huolestunut vain nillestä niin siinä mielessä se tuli yllätyksenä. rakas splitti makasi häkkinsä lattialla elottomana, loput kämppiset tiukasti vieressään. näky oli tietenki kurja ja sai mut itkemään mutta onhan splitti ollut vähän huonommassa kunnossa jo hetken. viimeisen kahden viikon aikana se kuitenki oli mun mielestä piristyny ja saanu vähä lisää massaakin, mutta näin kävi kuitenkin.

tänä vuonna on kyllä omalle kohdalleni sattunu niin paljo negatiivisia asioita, joista tietenkään moni ei koske kaneja, mutta että vielä vuoden viimeisenä päivänä piti sattua jotain tällästä. :( en nyt rupea täälä kaniblogissa näitä asioita erittelemään, mutta sen voin sanoa, että oon enemmän ku onnellinen ku tämä epäonnenvuosi 2013 saa päätöksensä tänään...

nilleksen vatsavaivat

melkoinen aamu ollut eikä loppua vielä näy. tavallisesti nukun aamuisin vähintään kahteentoista, mutta tänään heräsin poikkeuksellisesti jo ysiltä koska olin sopinut meneväni tarkastamaan kaverin kanien sukupuolet. huono onni alkoi jo sielä, vaikkei omat kanit olleetkaan kyseessä. naarassisarukset osottautui kummatki uroksiksi.

kotona ensitöikseni lompsin kanilaan vaikka yleensä en pidä sinne mitään kiirettä lomalla. nilles ja hilppa makas ihan kiinni ovessa aivan ku eivät olisi edes heränny sinne mennessäni. hilppa nousi tervehtimään ja laitoin sille ruokaa kuppiin mutta nilles ei noussu ollenkaan. normaalisti nilppu juoksee ja pyörii kokoajan jaloissa, tunkee syliin ja pökkii nenällään. nyt se vain painoi silmät apaattisena kiinni ja näytti todella kipeältä.

"kuume ja suolitukos ovat kanille hengenvaarallisia tauteja. suolitukos ilmenee 

vatsan turpoamisena ja papanoinnin ja mahdollisesti syömisen lopettamisena.

ennaltaehkäisyssä tärkeää on hyvälaatuinen, kuiva heinä. ~~ suolitukoksen 

ilmetessä tulee toimia nopeasti, sillä se on erittäin tappava. apteekista saa 

parafiiniöljyä, jota tulee kuitenkin annostella eläinlääkärin ohjeiden mukaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lemmikkikani

hätäännyin tietenki heti ja päätin kantaa sen sisällä voidakseni tehdä asialle jotain. eikä tarvinnu kuin koskea nilperön mahaan niin tiesi mikä sitä vaivaa. vatsa oli kuin järjetön jalkapallo ja kova kuin tiiliskivi, kyseessä oli siis ilmiselvä suolistotukos. nille ei pystyny juurikaan edes liikkumaan ja sen näkeminen niin surullisena ja kipeäni sai mutki musertumaan. nille on kuitenki se kaikkein tärkein.. :(

aloin heti hoitaa nilleä parhaani mukaan, hieroin vatsaa hellästi ja annoin parafiiliöljyä. myös vettä ja kurkkua yritin tarjota mutta ainakaan vielä ei suostunut ottamaan. kohta on kulunu kaksi tuntia eikä juuri edistystä näy, muuta kuin että nille on vapaaehtoisesti vaihtanut paikkaa kahdesti. vaivalloiselta sen liikkuminen näyttää mutta helpottaa varmasti suolen liikkelle saantia.

"mikäli suolitukos on kyseessä, kani alkaa oireilemaan eri tavoin. 

se saattaa kököttää paikallaan, maata liikkumatta ja papanoita ei tule, 

tai ne ovat hyvin pieniä. tällöin ensimmäinen ensiapu on parafiiniöljy. 

se on reseptivapaata apteekista saatava aine, joka ei imeydy elimistöön 

vaan kulkee suoraan ruoansulatuselimistön läpi, auttaen kania ulostamaan. 

parafiiniöljyä annetaan ruiskulla kanin suuhun, noin 2 ml kerrallaan, 

muutaman kerran päivässä – esim. aamulla, päivällä ja illalla. mikäli tilanne on 

vakava, kani on erittäin apaattinen/liikkumaton, voi parafiiniöljyä antaa useammin."

http://huiskulakanit.nettisivu.org/kanin-ummetus/

meillä on kyllä ollu ennenkin suolitukoksia kaneilla, iivolla monesti ja vinnylläkin joskus nuorempana mutta näin ärhäkkään en oo vielä törmänny! kaheksan aikana eilen illalla oon käyny viemässä ruuat kaneille ja sillon nille käyttäyty vielä täysin normaalisti. :/ kamalaa nähdä toinen nyt tollasessa kunnossa.

nilles varmaankin jää nukkumaan sisälle ensiyöksi, että pystyn tarkkailla sen tilannetta paremmin. jos tilanne ei kohene yhtään ennen iltaa, soitan eläinlääkärille ja kysyn onko aamulla päivystystä. toivotaan, että suoli alkaisi toimia ja nopeesti! :( onko teillä ollu suolistotukoksia, kuinka ootte selättäny ne?

joulumieltä etsimässä

meillä joulu oli ja joulu meni. mä en henkilökohtaisesti todellakaan oo mikään jouluihminen ja lähinnä vihaan kaikkea mitä siihen liittyy enkä ajatellut olla julkisesti korrekti toivottamalla hyvää joulua kaikille. sen sijaan toivotan oikeinoikeinoikein hyvää, vauhdikasta ja värikästä vuotta 2014 ihan jokaiselle! 

meidän jouluun ei sisälly paljonkaan, mutta on muutama perinne josta en suostu luopumaan. ennen joulua siivoan kanilan aina oikein kunnolla ja tälläkertaa kyllästyin viisikkoon, jotka eivät lukemattomista yrityksistä huolimatta opi käyttämään vessaa kunnolla tai edes lähes kunnolla joten siirryin purut pohjalle -tapaan, jota oon välttäny viimeiset 4 vuotta... alin kerros sai pohjalleen muovin ja purut vaikka vihaan ylikaiken siivota puruja ja varsinkin sieltä, kun saa olla ihan käivärässä sen harjan kanssa.

kanila tuli siistiksi ja sai jäädä odottamaan seuraavaa aamua. jouluna, eli 24 päivä lähden aina ruoka-ajan koittaessa pulkon kanssa kohti metsää ja kerään ison kasan erilaisia oksia ja havuja, jotka sitten päätyvät kaneille jouluherkuiksi. tänä vuonna se iso kasa jäi kyllä aika minimaaliseksi, koska aina ennen oon saanu kuljettaa lastini pulkalla kotiin mutta nyt ku lunta ei näy edes sotkan (paikallinen laskettelukeskus) laella niin eipä paljon pulkkaa vedelty! ja se, miksi mennään aina tuohon ruoka-aikaan johtuu siitä, että mä en syö jouluruokaa, en kinkkua tai laatikoita, en mitään, enkä liiemmin pidä niistä pitkistä ruokailu keskusteluista. ne vaan tylsistyttää ja saa mut ahdistumaan. :c

kanit saa yleensä meillä myös joululahjoja. kyllä, vaikka se kuulostaa älyttömältä joidenkin mielestä niin mammat ostaa aina pupuillekki jotain pientä. viimevuonna tuli viis aktivointipalloa joista ykskää ei oo enää kunnolla ehjä. tänä vuonna paketeista löytyi jättimäinen pussillinen porkkanoita, omenoita ja suolakiviä. illalla pääsivät sitte näistä herkuista nauttimaan ja niitä on vieläkin jäljellä!

yleensä joulun aikoihin kuvaan myös pupuja mutta nyt ei kyllä kiinnosta vähääkään. vihaan sisällä kuvausta ja pihalla on suoraan sanottuna niin rumaa, etten kestä edes avata verhoja. eipä siis liikene joulukuvaa tänä vuonna, pahoittelen! lupaan kautta oman isoisoisäni hengen kuvata uusia kuvia heti, kun saadaan lunta maahan enemmän kuin yksi sentti! :D

postauksen kuvat on meidän perheen joulukorttikuvia kera meikäläisen ultimate paint skills. malleina kummassakin jo edesmenneet kääpiöluppa cornelia "oona" ja kääpiöluppa-soopeli risteytys hilavitku "nuuska".

uskomaton pikkujoulu pet-show

kuluneena viikonloppuna EPJY järjesti kurikassa jokavuotisen pikkujoulu petin, johon halusin tietenki omat kanit raahata. oli vain yksi pikku ongelma... olin ite lähössä jokavuotiselle jokkisristeilyllä just samana viikonloppuna! kyllä meinas muutama virtapiiri päästä kyrvähtää ku huomasin, että taas tänä vuonna nämä kaks mulle hyvin rakasta tapahtumaa on tungettu samalle viikonlopulle. viime vuonnahan oli sama homma, vaikka kumpikin järjestettiin lähes kuukautta ennemmin. juuri tätä mun huonoa tuuria! :D

mutta täytyy kyllä kiittää taas ihanaa laajaa ystävä- ja tuttava piiriä, jonka avulla puput pääsi kuin pääsikin näytille - tänäkin vuonna! äiti ja iskä meni kummatki lauantaina seinäjoelle koulutukseen, jonka vuoksi ne ei voinu kaneja huoltaa sillon. matkalla meiltä seinäjoelle ne pudotti boksit äitin työkaverin luo, joka asuu näyttelypaikan vieressä. tämä työkaveri sitten kuskasi kanit ennen näyttelyiden alkua paikalle ja päivän aikana marica hoiti kaikki hommat hienosti, ja oli kuulemma joutunut poukkoilla rakkauksieni kanssa sinne tänne! näyttelyiden loputtua toinen tuttava näyttelypaikan lähettyviltä haki puput luokseen kun ensimmäinen tuttuva joutui myös lähteä kotooaan. illalla taas ohi ajaes äiskä ja iskä nappas taas boksit kyytiin ja toi kotiin. mahtoi olla rankka ja pitkä päivä myös pupuille! mutta iso kiitos kaikille tähän rumbaan osallistuneille! :)

 

oli kyllä onni, että oma kompanja pääsi paikanpäälle, koska palkintosato oli kyllä enemmän kuin kiitettävä. ja uskomattominta oli se, että juuri kun en ollut kerinnyt kaneja näyttelyyn valmistella nimeksikään niin sieltä rapsahti kauan odottamani ysikuutoset, joita vielä kukaan mun kaneista ei oo koskaan saanut! ja vielä tuomarin suosikki, jota henkilökohtaisesti arvostan lähes enemmän kuin PPK -sijoituksia. olin niin onnellinen, että olin ihan hymy pyllyssä laivalla koko loppu viikonlopun ku sain tälläsiä uutisia! :D 

mutta josko jo nyt päästäisiin niihin tuloksiin! mukaan pistin siis pipan, hilpan ja nilleksen. en ollu todellakaan tyytyväinen yhdenkään yleiskuntoon tai turkkiin, joka oli mun mielestä vielä jonkin verran kesken kaikilla. hilpalla on vielä erittäin ruma, lähmäinen ja epätasainen vauvaturkki. tassut jäi kellertäviksi kun en kerinny niitä pestä kuin vaan kerran torstai-iltana, jolloin leikkasin kynnetki.

pisteitä hilppa sai 93,5 joka mielestäni ihan hyvä ensikertalaiselle. en siis valita. näillä pisteillä hilppa oli myös beibi naaraiden LKV1. nilleksen kerryttämistä 95,5 pisteestä olin suunnattoman hämilläni mutta onhan se hieno poika. en vaan oo koskaa kuvitellu, että joku muukin näkisi sen hienouden. nilles oli avointen urosten LKV1 myöskin ja näiden lisäksi PPK3 ja tuomarin suosikki! en siis oo nähtävästi ainut jonka suosikki nilppu on! :D pipa sai ne kauan haavelemani, elämäni ja kaniurani ensimmäiset 96 pistettä ollen myös seniori naaraiden LKV1, PPK1 ja BIS3. hieno mummeli räjäytti potin siis jälleen kerran! <3

kyllä täytyy osata olla onnellinen ja ylpeä näistä tuloksista, en vain ymmärrä miten mulle onkaan siunautunu näin "hyviä" kaneja. siis sen lisäksi, että ne on ihan mahtavia lemmikkejä eikä vain ulkoisesti superkunnossa. niillä on kaikilla myös korvaamattoman ihana luonne. oon myös erittäin kiitollinen kaikista mun kavereista näistä kanipiireistä, vain te teettä tästä hommasta mukavaa ja jatkamisen arvosta. tuntuu niin uskomattoman hyvältä onnistua välillä siinä mitä on odottanu monia vuosia ja saada rispektiä osakseen sen suhteen, että oon tehny tätä monta vuotta. oon mä vissiin siis jotain näistä kaneista oppinutki. :)

laitan tähän vielä nuiden arvostelu lipareet kokonaisuudessaan niin saatte katsoa mitä niistä sanottiin.

pahoittelen myös näiden kuvien taattua minäpuhelin -laatua... kaikki kuvat saa klikattua suuremmiks!

minä ja mun puput

tiedän, että kyselyssä eniten ääniä sai "kaneihin menevät kulut" -aihe ja arvostan teidän vastauksia paljon, mutta aion silti aloittaa nämä toivepostaukset myös itelleni mieluisasta aiheesta, eli "oma suhteeni kuhunkin kaniin". haluan ihan oikeasti päästä miettimään tätä itekkin ja se on ihan aiheellistakin, koska tämä lauma on kokenu ajan kanssa paljon muutoksia ja sama jatkuu nyt lähitulevaisuudessakin - eikä niin positiivisissa merkeissä.

wili, vinny, manu, hilma, iivo, pipa, mila, oona, raisa, nuuska, ransu, eela, hiiri, peukku, tossu, splitti, nilles, hilppa ja meillä syntyneet, uudet kotinsa löytäneet muksut. jokainen on ollu omalla tavallaan niin erilainen ja aina omalla tavallaan tärkeä, läheinen ja rakas. vaikka on ehdottoman väärin laittaa kaneja tärkeysjärjestykseen niin totta puhuen, voiko siltä välttyä jos omistaa enemmän ku parillisen kaneja? epäilen, että ei. koska side joka kaniin on erilainen niin ei voi olettaa, että mielipide jokaisesta kanista on samanlainen.

voin rehellisesti nostaa noista nimistä kolme, jotka on ollu mulle aina tärkeämpiä ku muut; vinny, eela ja nilles.

vinny on omista kaneista se, joka on opettanu enemmän ku mikää toinen. sen kanssa on ollu vaikeeta mutta  ehkä just sen takia suhde siihen on kehittyny niin erityiseks. ja tietenki se merkkaa myös, että oon omistanu sen kauemman ku ketään toista kania. sillä oli mahottoman vaikea murkkuikä ja se on elämänsä aikana kerinny kadota kerran. ehkä se oli kohtaloa, että vinski palasi kotiin. vinny on yks niistä kaneista, johon voin luottaa joka tilanteessa ja josta en ikinä suostuisi päästämään irti.

otetaan toinen tärkeimmistä kaneista - nilles. vaikka nilppu on asunu meillä vielä suhteellisen vähän aikaa, niin mun rakkaus sitä kohtaan on vain kasvanu kokoajan. siitä on tullu mulle oikea silmäterä. en kertakaikkiaan keksi siitä mitään huonoa sanottavaa! nilles kuvaa mun skaalan jokaisella osa-alueella täydellisintä otusta, jota maa voi päällään kantaa ja voisin paljoa ja ylistää sitä päivät pitkät. en osaa edes kuvailla sitä välittämisen määrää sanoin, ehkä nille vaan on se mun the one and only. uskoisin, että jokaiselle löytyy vain yks sellanen!

kolmas yli muiden oli - ja on edelleen - ensimmäinen oma kasvattini eela, jota muistelen pelkällä lämmöllä. eela ei kerinny elää kovinkaan vanhaksi kunnes kuoli traagisesti koiran suuhun. silti eelalla oli todella persoonallinen ulkonäkö ja ennenkaikkea kultainen luonne. se oli lempeä, vilkas, utelias ja ennenkaikkea luottavainen. olin eelasta aina tosi ylpeä, ei sillä ettenkö enää olisi. eelami on muuten ainut kani, jonka kuva on huoneeni seinällä. sieltä saan kattella kultakimpaletta joka päivä. <3

voisin tähän väliin kertoa kaneista, jotka oon ensisijaisesti ostanu harrastuskavereiksi. se, että kanin ensisijainen käyttötarkoitus (voiko niin sanoa, ku puhutaan elävästä olennosta? :D) on ollut kisata EI tarkoita, etteikö se olisi yhtä rakas ja etten arvostaisi sitä lemmikkinä yhtä paljon kuin muitakin kaneja. näitä kaneja on pipa, raisa ja hiiri.

pipa on kaikkien mielestä aika mitäänsanomaton kani. se ei tee mitään, se ei tykkää kestään. pipa on luonteeltaan aika erakko ja tykkää paljo enemmän touhailla yksin tai omien kavereidensa kanssa ku mun kanssa. mutta ei se haittaa. on vain hyvä, ettei kaikki kanit kaipaa yhtä paljo huomiota ku esim. nilles. pipa on itsenään ihana, enkä voisi siitä luopua. mutta luulisin sen johtuvan vain siitä, että se on vinnyn kaverina. en tarkoita sitä, että ilman vinnyä en välittäisi pipastakaan vaan että pipan arvo ei varmaan olisi koskaan silmissäni noussu näin korkeaksi ilman vinnyä.

raisa taas on kaikkien mielestä, noh, arvaamaton, vaarallinen, hullu. ehkä se onkin, mutta just sen yllättävyyden takia oon tehny sen kanssa enemmän töitä ku muiden kanian kanssa ja siitä johtuen se on mulle erityinen. ei lemmikkinä vaan eläimenä. on asioita, jonka takia kukaan muu ei voi hoitaa raisaa ja sen takia mä oon ainut ihminen johon raisa luottaa. se on vain mun kani ja siksi niin erityinen.

hiiri tuli meille kahdesta syystä, eelan kaveriksi ja estekaniksi. se on suoriutunu kummastaki hyvin ja se tietenki nosti sen arvoa mun silmissä paljon. hiiri oli nuorempana tosi utelias ja ihmisläheinen, aina kierimässä jaloissa. samaan aikaan eelan kuoleman kanssa hiiri otti kuitenki yhteen saman koiran kanssa, jonka jälkeen se on ollu etäisempi lähes kaikkien kanssa - jopa se kavereiden. saatiin alottaa kaikki alusta, se ei antanu käsitellä tai koskea. nyt ollaan jo lähes samassa pisteessä kuin ennen sitä mutta hiiri ei oo enää sama peloton kuin nuorena, silti se on mulle mielettömän rakas, koska tiedän millainen se joskus on ollu.

ns. harrastekanien jälkeen voidaan ottaa puhtaasti lemmikeiksi tulleet kanit, joiden kanssa harrastaminen on vain plussaa mutta niiden tarkoitus on aina ollut vain olla olemassa. näitä ovat suurimmaksi osaksi kaikki meillä olleet lupat; ransu, mila, oona, nilles sekä iivo ja hilppa.

iivosta huomasin sen lempeän luonteen jo pienenä jonka takia en sitä milloinkaan palauttanut kasvattajalle, vaikka hän antoikin siihen mahdollisuuden. (niille jotka ei tiedä niin iivo paljastui olevan väärää sukupuolta kuin olisi pitänyt.) iivo on aina ollut tosi rakas mun äitille. voisin sanoa, että melkein rakkaampi kuin mulle. oon aina pitäny iivo herttaisimpana olentona maan päällä enkä totta puhuen varmaan voisi luopua siitäkään, varsinkaan nyt kun se on ollu osa laumaa jo niin kauan.

hilppa taas on varsin uusi tulokas enkä oikein osaa sanoa siitä kovinkaan paljoa. oon ihan mielissäni sen nopeasta kiintymisestä muhun ja muihinki ihmisiin yleensä, se on niin kovin sosiaalinen. mutta on hilpassa paljon tekemistäkin vielä, sillä on joitain tapoja joista kovasti haluaisin sen pääsevän eroon! hilppa on silti tosi soma ja kiltti vauva.
 

peukku ja tossu on myös eelan tavoin syntyny meillä, eli jo sen takia ne on mulle erityisiä. peukusta varsinki on tullu viimesen puolen vuoden aikana mulle äärimmäisen tärkeä, koska se on ruvennu osoittamaan eelamaisia piirteitään. (peukku on siis eelan napero.) jopa sen ulkonäkö muistuttaa mua siitä nykyään. peukku on sopivan rauhallinen ja leikkisä, se osaa pyytää huomiota nätisti ja käyttäytyy muutenkin aina mallikelpoisesti. pelkään kuitenki, etten voi luopua siitä vain sen takia, että se on mun ainut konkreettinen muisto eelasta. vaikka peukku onki ihan erilainen.

mutta mitä tossuun taas tulee, niin suhde siihen on heitelly ihan laidasta laitaan. kesällä olin täysin valmis myymään sen mutta juuri eilen kanilaa siivotessa tuli taas sellanen syyllinen olo, että miten mä oon edes voinu ajatella sitä. vaikka sillon se tuntui niin oikealta ratkaisulta. ehkä mä en katuisi sitä, jos olisin sen tehny, mutta tällähetkellä oon niin onnellinen, että tossukka on vielä täälä. tossussa on jotain sellasta, joka saa sen muistuttamaan adoptiolasta jota kohtaan mulla on jotain erityisiä velvoitteita. enkä tiedä miksi.

splitin kohdalla taas oon miettiny viime päivät pääni puhki mitä teen sen kanssa. en oo koskaan saanu sellasta yhteyttä splittiin ku oon saanu muihin kaneihin. tosin muut on asunu meillä pienistä ipanoista saakka. (paitsi ransu mutta sitä kävin sen kotona hoitamassa ennen ku se muutti meille virallisesti.) splitti ei selvästikkään luota muhun, vaikka mä luotan siihen. ja jostain syystä sen fyysinen kunto on kirjaimellisesti lahonnu sen alta viimesten parin viikon aikana. se asuu viiden kanin laumassa, jossa kaikki muut on massakkaita ja pulleita, mutta ei splitti. se on lähes sairaalloisen laiha ja pieni vaikka saa ruokaa aivan kuten muutkin. monesti laitan sille jopa oman kipon eri kerrokseen. matoja ei ole, loisia ei ole, mikään ei voi ulkoisesti olla pielessä koska sen kaverit on täysin kunnossa. mietin, olisiko aika päästää irti siitä vai oonko silloin itsekäs? nää on näitä liian vaikeita valintoja..

näyttelyjuttuja	10 (27%)
estejuttuja	9 (24%)
kuvia	16 (43%)
videoita	17 (45%)
kanien keskinäiset suhteet	9 (24%)
oma suhteeni kuhunkin kaniin	17 (45%)
unelmia ja suunnitelmia	15 (40%)
edesmenneet kanit	6 (16%)
kaneihin menevät kulut	18 (48%)
kasvattien kuulumiset	10 (27%)
muuta? heitä kommentilla!	1 (2%)

ääniä yhteensä: 37 

millaisia suhteita teillä on teidän kaneihin? onko teillä yhtä ylitse muiden?

hilpeä hilppa

hilppa on oppinu monia uusia juttuja viiimeaikoina! esimerkiksi herättämään mut säännöllisesti joka yö kello kolme kolisuttamalla häkin luukkua, hyppäämään häkin päälle sekä sängylle ja sohvalle. mutta ehkä paras juttu minkä hilppa on tajunnu on se, että ekstrahuomiota saa helposti jos pissaa lattialle tai esittää maistelevansa johtoja, verhoja, kalleimpia korkokenkiä tai tiputtamalla puuterit sohvapöydältä lattialle.

hilppa raukka ei kuitenkaan oo vielä tajunnu, että se saa mut välillä raivon partaalle tuolla kriminalisoinnilla. mutta on tuossa ipanassa paljon hyvääki, eikä mulla mee siihen hermo kovinkaan usein. ainoastaan noina hetkinä, eli noin 17 kertaa päivässä. ja joka yö.

hilppa on kuitenki oppinu syömään kaikkea mitä sille tarjotaan ja se on kasvanu tosi paljo. se on myös oppiniu reagoimaan puheeseen ja kieltoihin. se ei juokse enää karkuun vaan tulee itse syliin. se seuraa ja pussailee. hilppa ei pelkää outoja ihmisiä vaan menee heti tuttavallisesti nuolemaan niidenkin sormet ja varpaat. (laitoin muuten instagramiin videon tästä hilpan übersöpöstä tavasta.) hilppa tykkää heitellä iloloikkarallia ympäri huonetta mutta myös istua iltaisin sylissä siliteltävänä.

hilperö on alkanu näyttää todellista luonnettaan tässä viime viikon aikana ja pakko sanoa, että sitä ei kyllä puutu! neiti ei kyllä pelkää näyttää mitä mieltä on asioista, saa nähdä millainen justiina tuosta vielä kasvaa! :D onneksi se edes näyttää somalta nykyään kun korvat ovat viimein laskeutuneet! (okei, ehkä mulla ja sillä 50 sentin kolikolla oli osuutta asiaan...) viikon verran aikasemmin toinen korva laskeutui mutta toinen jäi ylös ja alkoi uhkaavasti kääntyä toisen korvan päälle, joten pakkohan mun oli toimia. yhen ainoan yön pidin tuota painoa sen korvassa ja sen jälkeen se on pysynyt alhaalla.

sellasia kuulumisia täältä hilpan kattohuoneistosta! kysely on myös tullut tiensä päähän ja alan toteuttaa sielä eniten ääniä saaneita aiheita tässä jolloinkin. kohta siis tulossa juttua ainakin näistä aiheista: kaneihin menevät kulut, oma suhteeni jokaiseen puputtiin, tulevaisuuden suunnitelmat sekä kuvia ja videoita tietenkin. :)

ainiin! kiitos tosi paljon hennalle liebster blog -maininnasta! olin vähä yllättyny siitä, koska tää "uudistunu" blogi on ollu vasta vähä aikaa jaloillaan. oon kyllä saanu tuon joskus kauan sitte ennenkin joten en nyt sitä laita kellekkään eteenpäin, sillä se on jo kiertänyt kaikki mun lemppari pupu-blogit. kiitos kuitenki hennalle!

junnujen erikoisnäyttely

oltiin tosiaan tänään lempäälässä nuorten kanien erikoisnäyttelyissä johon matkasin elinan kyydillä. päätin sitte kuitenki ottaa seniorineiti pipan mukaan vaikka en ollukkaa mitenkään valmistautunu näihin näyttelyihin, ainoastaan kynnet napsin aamulla oikeisiin mittoihin. jo pelkästään tuon takia ei kannattanu toivoa suuria (lue: mitään) mutta kun siihen pistää vielä päälle faktan, että kanit on asunu koko pitkän kesän ulkona ja vasta vähän aikaa kanilassa niin tassut on myös sen näkösiä. pipa sai kuitenki pisteet joita odottelinki ja oli kuitenki kaikesta huolimatta kivaa olla pitkästä aikaa näyttelyissä! karvanvaihto on viime silausta vaille valmis pipalla ja massakin alkaa taas tuon urakan jälkeen palailla oikeen malliin niin eiköhän me paranneta tasoa pikkujoulunäyttelyihin mennessä. :)

pipa tosiaan sai 93,5p + LKV1 ja kumat viiden pisteen kohdista, sekä joku "yleis"kuma hyvälle kanille, joka ei kuitenkaan päässyt PPK-pöydälle. palkinnoksi saatiin muutama pieni ruusuke sekä pussukka ruokaa. joskin taitaa sekin mennä hilpan massuun... :D pipan paperista ei löytyny muuta negatiivista kuin "ikä alkaa näkyä", joskaan siltä tuskin voidaan edes välttyä kun kani alkaa lähennellä neljättä vuotta. turkkia ja tassunpohjia kehuttiin puhtaiksi ja pehmeiksi, vaikka tassut oli kyllä mun mielestä vähän kellertävät. ne ei silti haissu yhtään miltään paitsi pupujen ominaistuoksulta, joka on mun mielestä vain ihana. joku saattoi näyttelypaikalla ihmetelläkkin, että mitä ihmettä tuo muija haistelee kaninsa tassuja kokoajan... haha! :D

kuvia kanilasta

klikkaa kuvat suuremmiksi!

ylintä kerrosta asuttaa trio raisa, pipa ja vinny. alin kerros sekä keskitason toinen puoli on hiiren, tossun, peukun, splitin ja iivon muodostaman komppanian käytössä. tyhjäksi jäävä häkki on tavaran säilytystä varten. yhdellä kerroksella on kokoa 280cm x 70cm (eli viisikolla tämä PLUS 140cm x 70cm). nilles asuu vapaana lattialla ja hilppa asuu vielä toistaiseksi sisällä 120cm häkissä.

kolmikon häkistä on kadonnut tuoli-taso, jonka huomasin aiheuttavan niille vain pakottavan tarpeen sotkea sen alusta ja vierusta, vaikka pissalaatikko olis ihan vieressä. viisikon tuoli siirtyi yläkertaan ja ruuat alakertaan ihan käytännön syistä. nilleksen häkki on hetkellisesti hilpan käytössä sisällä mutta saa kyllä nähdä kuinka pitkäksi hetkeksi se venyy ennenku uskallan tai haluan viedä hilppaa kanilaan.

hilpasta puheen ollen aloin tänään sekoittamaan sen omia ruokia meillä syötettyihin ruokiin ja ainakin tuntui ruokahalu kasvavan. tästä varmaan voi päätellä, että rabbit royale on sen mieleen. :D jouduin puhdistaa nilleksen silmät tänään toisen kerran, koska ne on vuotanu jotain epämäärästä nestettä ja se raukka näyttää ihan siltä, kuin olis itkeny. jotku tarkkanäköisimmät saatto nähdä tuon jo niistä kuvista, jotka viimeksi lisäsin. ei tuo silti miltään silmätulehdukselta vaikuta, ennemminki uskoisin sen silmien olevan vain tavallista herkemmät pölylle (jota varmasti kanilan lattiatasolla riittää..).

say hi to hilppa

tässä ne nyt tulee - ensimmäiset kuvat tästä kauan odotetusta uudesta vauvasta! :3 kovasti on neiti kotiutunut enkä voisi tarpeeksi ylistää miten rohkea, utelias ja huomion kipeä se on jo nyt vaikka on vasta muutaman päivän täälä pyöriny. tälläki hetkellä se tuossa vieressä tutkii ihan ihmeissään mun juomapulloa ja käy välillä nuolemassa mun sormia samalla ku kirjotan. neidin mielestä myös jalanpohjia on kiva kutittaa viiksillä ja tietokoneen näyttö on ihmeellisin asia maailmassa. 

neiti sai kutsumanimekseen hilppa. en tiedä opinko koskaan sanomaan sitä sillä nimellä mutta nyt se vaikuttaa ainakin sopivalta! virallisemmin hilppa tunnetaan nimellä hivenen sievä ja se on syntynyt 1.9. väriltään tosiaan sininen viittakuvio ja rodultaan ranskanluppa, vaikka korvat eivät olekaan vielä laskeutuneet. ne kuitenkin pysyy alhaalla jos ne sinne laittaa mutta en vielä raaski ruveta laittamaan painoja korviin koska nyt vaikuttaa siltä, että ne laskeutuvat kyllä kunhan kasvavat. kuten koko kaninikin - hilppa on vielä kovin pieni.

hilppa on syntyny ja asunu ulkona, joten sen kehitys on vähän jäljessä sillä suurin osa energiasta on mennyt lämpimänä pysymiseen, ei niinkään siihen elopainon kerryttämiseen. hilppa on silti todella reipas ja innokas, puhdas ja pullea. kyllä siitä vielä iso tyttö kasvaa! tällä hetkellä hilppa rallittelee pitkin huonetta, erityisesti sohvan ympäri on kiva juosta ja heitellä iloloikkaa matolta matolle. myös mun laukku herätti suunnatonta ihmetystä, hilppa vielä pienenä tyttönä kun mahtu hyppämään kokonaan sen sisälle! :D
 

psst! oon lähdössä vähä tälleen extemporee viikonloppuna lempäälän näyttelyihin, en tiä vielä otanko pupun/pupuja mukaan vai lähdenkö yksin, mutta jos joku muukin on sinne tulossa niin tulkaahan tervehtimään! :)

kansa on puhunut

sen (ja vapaapäivän) kunniaksi kuvasin tänään heti aamusta pupuja, sitä te olettekin eniten toivoneet ainakin tähän mennessä. muistakaa, että kyselyyn voi ja täytyy vielä vastata! mutta kyllä huomas, että kameraa ei oo tullu hetkeen ulkoilutettua kunnolla eikä kuvat nyt todellakaan oo sitä parasta antia. sain kuitenkin ne edes näyttämään syksyisiltä, vaikka ulkona on tuhottoman märkää ja tympeää tällähetkellä. mutta älkää luulko, että olisin tyytynyt vain pelkkään kuvaamiseen!

sain nimittäin idean videoida teille miten meillä kuvataan pupuja! tässä siis videota siitä, miten kaikki kuvat tänne teidän silmien eteen syntyvät. olisi enemmän ku kivaa kuulla toimitaanko teillä samalla tavalla vai onko teillä erilaiset systeemit? ei muuta ku video pyörimään.

sitten pääsemmekin niihin kuviin! vinnystä sain vain yhden kuvan, joka ei sekään ole mitenkään erityisen onnistunut. löysin siltä myös erikoisen kyhmyn/patin kyljestä ja uskoisin sen olevan jonkinsortin kasvain. ei varmasti olisi mikään ihme jos yli seitsemän ja puoli vuotiaalle kanille sellainen ilmestyisikin. vinny ei muutenkaan ulkoilusta hirveästi piittaa, kuten ei pipakaan, niin niistä on äärettömän vaikea saada kunnon kuvia.

ja kuten tuosta yhdestä kuvasta huomaa, niin splitin korvat sojottavat yhä enemmän ja enemmän kohti maata! siitä onkin kovaa vauhtia tulossa luppakansalainen! ennen ne huiteli ihan holtittomasti minne sattuu mutta nyt vähintään toinen korva antautuu aina maan vetovoimalle. :D

 klikatkaa kuvat suuremmiksi!

ja hei! enää kaksi yötä uuteen tulokkaaseen! :3

joten pysykää kanavalla!

puhetta kaneista

mä oon remontoinu viimeviikolla mun huoneen ja samalla kolunnu kaikki vanhat laatikot ja vihkoset läpi ja löysin vanhan kalenterin lukion ykköseltä. eli siitä on siis kaks vuotta aikaa. sielä ei ollu mitään erityisen kiinnostavaa, mutta pisti silmään kohta heti syysloman jälkeen maanantaina: "ÄIKÄN PUHE!! OMGOMG!!" ja koska jaan tämän puheen täälä niin voitte varmaan vain arvata mitä se puhe koski... :D kohdeyleisönä oli siis mun luokka, josta kukaan ei omistanu sillon kaneja saati tienny niistä yhtää mitään. sain tästä puheesta 9½ ja opettaja kehui sitä hauskaksi ja leikkiksäksi vaikkakin silti asiapainotteiseksi. ite pidin sitä lähinnä läpeensä tylsänä. :D

monikaan ei varmaan ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten monipuolinen eläin lemmikkikani voi olla. monien käsitys moisista pitkäkorvista rajoittuu normaalisti täysin siihen, että ne ovat tylsiä paikallaan kyyhöttäviä, söpöjä eläimiä joita on kiva paijalla aina silloin tällöin. oikeasti lemmikkikani voi olla paljon muutakin ja jopa harrastusmahdollisuuksia on monia.

niinkuin koirillekkin, on kaneillekkin olemassa harrastusvaihtoehtoja erilaisia. itselläni on tällähetkellä 9 kania (hämmentävää että niitä oli silloin saman verran kuin nykyäänkin!) ja ensimmäisen sain noin 8 vuotta sitten, joten vähän kaikenlaista on tullut kokeiltua ja tehtyä. ehdottomasti suositummaksi yltää näyttelyissä käyminen, vaikka se on aivan totaalisesti erilaista kuin kissa- tai koira- näyttelyissä niin niissäkin on tavoitteena valita se paikan kaunein ja standardiaan parhaiten vastaava yksilö. näyttelyitäkin on kuitenkin kahdenlaisia; ulkomuotoluokka ja pet-luokka. niiden erona on arvosteltavat piirteet, ulkomuoto arvostelee nimensä mukaan kanin ulkoista olemusta kun taas pet-puolella keskitytään enemmän kanin käytökseen, hyvinvointiin ja hoitoon. toiseksi suosituin ja tällähetkellä toistaiseksi myös suomen ainoa harrastusmahdollisuus näyttelyiden lisäksi on estehyppy. harrastuksen piirissä on vielä suhteellisen vähän kannattajia, mutta kisoja järjestetään varsinkin kesäisin usein.

kanin kanssa harrastaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, jos ajattelee sen olevan tuollainen kyyhöttäjä, jonka aikaisemmin mainitsin. kaniahan voi toki pitää vain häkkieläimenä; viedä sille ruokaa mennen ja tullen, silitellä kun itseä huvittaa ja siivota häkkiäkin vain juhannukseksi, jouluksi ja satunnaisesti muiksikin juhlapyhiksi. haasteellista kanin kanssa harrastamisesta tekeekin se, että et voi vain ajatella meneväsi kerran päiväseltään näyttelyihin tai kisoihin, sillä kumpainenkin vaihtoehto vaatii viikkojen tai jopa kuukausien valmistautumisen ja tietenkin kania on hoidettava parhaansa mukaan kokoajan ja pidettävä sen elinolosuhteet mahdollisimman hyvinä. tai onhan toki ihan itsestään kiinni haluaako viedä kehnosti hoidetun, huonossa kunnossa olevan kanin tuomarille näytille ja sen jälkeen lukea pelkkiä negatiivisia kommentteja arvostelulapusta. jotta voisi pärjätä kanille tulee syöttää laadukasta ruokaa säännöllisesti, pitää yllä hyvää yleiskuntoa eli antaa sille paljon aktiviteettejä ja liikuntaa sekä pitää huolta siisteydestä, joka vaikuttaa suoraan kanin puhtauteen ja yleensä myös turkin laatuun. eikä tietenkää saa unohtaa sitä paijailua ja hellyyden antoa, sillä ihan kuin ihmisetkin niin kyllähän eläimetkin sitä kaipaavat.

yksi suurin syy miksi tykkään kanista harrastuskaverina on se, että se ei vaadi paljoa joten se on kuitenkin suhteellisen helppo lemmikki. se on myös perusterve, joten eläinlääkärin pussukkaan ei juurikaan tarvitse rahojaan tuhlata. ruuat ja muut tarvikkeetkin pysyttelevät kohtuullisissa hinnoissa. toinen hyvä seikka on se, että jokainen kani on oikeasti erilainen. itse olen omistanut elämäni aikana yhtäkkiseltään laskettuna noin 28 tai 29 yksilöä enkä ole törmännyt kahteen samanlaiseen tapaukseen. jokaisella on omat pienet tapansa ja ilmeensä, tyylinsä näyttää mielentilansa ja ilmoittaa tarpeistaan. ajan kanssa sitä on oppinut yllättävän hyväksi kanioraakkeliksi jos niin voisi sanoa.

tämänikäiselle, nuorelle, on myös paljon mukavampaa ottaa lemmikiksi kani, kuin esimerkiksi koira tai hamsteri. en siis vähättele muita lajeja, meilläkin on 2 koiraa jänislauman lisäksi, mutta koska kanien keskimääräinen elinikä on noin 5-8 vuotta niin kyllä minä itse ainakin mielummin sitoudun sellaiseen aikaan kuin se, että esimerkiksi koirasta saattaa joutua huolehtimaan pahimmassa tapauksessa jopa 15 vuotta. kanin elinikä ei siis ole kuitenkaan liian lyhyt aika, muttei liian pitkäkään.

kaneissa on myös hyvin paljon valinnanvaraa siinä, että minkälaisen kanin haluaa. rotuja on valittavana todella monia, vaikkakin tosin suomessa rotuskaala on huomattavasti suppeampi kuin esimerkiksi naapurimaassamme ruotsissa, joka on muuten varmaan yksi maailman johtavia kaniharrastusta kannattavia maita. myös värejä ja erilaisia kuvioita on melkein sadoittain. on pystykorvaa, luppakorvaa ja jopa propellikorvaa. kokokin vaihtelee kääpiöjäniksestä belgianjättiin eli noin 800 grammasta jopa 12 kiloon. turkkikaan ei ole aina samanlainen lyhyt ja tiheä vaan tiesittekös, että on olemassa myös kaneja joiden turkkia käytetään esimerkiksi satiinin valmistuksessa. valintaan kannattaa siis perehtyä, kun tietää mitä kaikkea on tarjolla. valitettava totuus on kuitenki se, että kaneista on järkyttävän paljon ylitarjotaa ja sen vuoksi monet kasvattajat joutuvat lopettamaan luovutusikäisiä pentuja, jotka eivät olekkaan löytäneet omaa kotiaan. jokaisen moraali sanelkoon onko se sitten oikein vai ei, siihen minä en ota kantaa.

jos kaniharrastuksesta jotain huonoa pitäisi keksiä niin se on ehdottomasti eri yhdistysten hallitusten sisäiset riidat, ne vaikuttavat pitkälti tapahtumien järjestämiseen ja niiden onnistumiseen. tälläisenä tavallisena taaplaajana ei onneksi kuitenkaan tarvitse olla kiinnostunut saati sitten osallistua noihin kiistoihin ja itselleni riittääkin kun saan erilaisissa tapahtumissa viettää aikaa muiden harrastajien parissa. ihmiset sielä ovat sellaisia, jotka mielellään auttavat, kertovat ja opettavat joten heihin on helppo tutustua ja mennä mukaan. ehkä se onkin oikeasti juuri se suurin syy, mikä sai heti ensimmäisella kerralla vuonna 2007 minutkin innostumaan.

paljon olen näiden vuosien aikana oppinut mutta paljon on varmasti vielä opittavaa, joten valehtelisin jos väittäisin, että aikoisin tähän lopettaa. 

ihmettelen suuresti jos joku jaksoi tuon lukea kokonaan. :D ja mulle ei henkilökohtaisesti oo mitään väliä, vaikka joku haluais kopioida tätä koska kaikki tiedot on lähinnä itsestään selvyyksiä kaniharrastajalle. ja täytyy ottaa huomioon, että tuo on kirjoitettu kaks vuotta sitte eli jotkut asiat ovat saattaneet muuttua niistä ajoista. esimerkiksi enää en juurikaan keksisi huonoa sanottavaa edes eri yhdistyksistä tai niiden toiminnasta. kuvat nappasin jostain vanhojen julkaisemattomien joukosta ja niissä vierailee tossun, peukun ja raisan lisäksi edesmenneet luppaset, eela ja ransu.