minä ja mun puput

tiedän, että kyselyssä eniten ääniä sai "kaneihin menevät kulut" -aihe ja arvostan teidän vastauksia paljon, mutta aion silti aloittaa nämä toivepostaukset myös itelleni mieluisasta aiheesta, eli "oma suhteeni kuhunkin kaniin". haluan ihan oikeasti päästä miettimään tätä itekkin ja se on ihan aiheellistakin, koska tämä lauma on kokenu ajan kanssa paljon muutoksia ja sama jatkuu nyt lähitulevaisuudessakin - eikä niin positiivisissa merkeissä.

wili, vinny, manu, hilma, iivo, pipa, mila, oona, raisa, nuuska, ransu, eela, hiiri, peukku, tossu, splitti, nilles, hilppa ja meillä syntyneet, uudet kotinsa löytäneet muksut. jokainen on ollu omalla tavallaan niin erilainen ja aina omalla tavallaan tärkeä, läheinen ja rakas. vaikka on ehdottoman väärin laittaa kaneja tärkeysjärjestykseen niin totta puhuen, voiko siltä välttyä jos omistaa enemmän ku parillisen kaneja? epäilen, että ei. koska side joka kaniin on erilainen niin ei voi olettaa, että mielipide jokaisesta kanista on samanlainen.

voin rehellisesti nostaa noista nimistä kolme, jotka on ollu mulle aina tärkeämpiä ku muut; vinny, eela ja nilles.

vinny on omista kaneista se, joka on opettanu enemmän ku mikää toinen. sen kanssa on ollu vaikeeta mutta  ehkä just sen takia suhde siihen on kehittyny niin erityiseks. ja tietenki se merkkaa myös, että oon omistanu sen kauemman ku ketään toista kania. sillä oli mahottoman vaikea murkkuikä ja se on elämänsä aikana kerinny kadota kerran. ehkä se oli kohtaloa, että vinski palasi kotiin. vinny on yks niistä kaneista, johon voin luottaa joka tilanteessa ja josta en ikinä suostuisi päästämään irti.

otetaan toinen tärkeimmistä kaneista - nilles. vaikka nilppu on asunu meillä vielä suhteellisen vähän aikaa, niin mun rakkaus sitä kohtaan on vain kasvanu kokoajan. siitä on tullu mulle oikea silmäterä. en kertakaikkiaan keksi siitä mitään huonoa sanottavaa! nilles kuvaa mun skaalan jokaisella osa-alueella täydellisintä otusta, jota maa voi päällään kantaa ja voisin paljoa ja ylistää sitä päivät pitkät. en osaa edes kuvailla sitä välittämisen määrää sanoin, ehkä nille vaan on se mun the one and only. uskoisin, että jokaiselle löytyy vain yks sellanen!

kolmas yli muiden oli - ja on edelleen - ensimmäinen oma kasvattini eela, jota muistelen pelkällä lämmöllä. eela ei kerinny elää kovinkaan vanhaksi kunnes kuoli traagisesti koiran suuhun. silti eelalla oli todella persoonallinen ulkonäkö ja ennenkaikkea kultainen luonne. se oli lempeä, vilkas, utelias ja ennenkaikkea luottavainen. olin eelasta aina tosi ylpeä, ei sillä ettenkö enää olisi. eelami on muuten ainut kani, jonka kuva on huoneeni seinällä. sieltä saan kattella kultakimpaletta joka päivä. <3

voisin tähän väliin kertoa kaneista, jotka oon ensisijaisesti ostanu harrastuskavereiksi. se, että kanin ensisijainen käyttötarkoitus (voiko niin sanoa, ku puhutaan elävästä olennosta? :D) on ollut kisata EI tarkoita, etteikö se olisi yhtä rakas ja etten arvostaisi sitä lemmikkinä yhtä paljon kuin muitakin kaneja. näitä kaneja on pipa, raisa ja hiiri.

pipa on kaikkien mielestä aika mitäänsanomaton kani. se ei tee mitään, se ei tykkää kestään. pipa on luonteeltaan aika erakko ja tykkää paljo enemmän touhailla yksin tai omien kavereidensa kanssa ku mun kanssa. mutta ei se haittaa. on vain hyvä, ettei kaikki kanit kaipaa yhtä paljo huomiota ku esim. nilles. pipa on itsenään ihana, enkä voisi siitä luopua. mutta luulisin sen johtuvan vain siitä, että se on vinnyn kaverina. en tarkoita sitä, että ilman vinnyä en välittäisi pipastakaan vaan että pipan arvo ei varmaan olisi koskaan silmissäni noussu näin korkeaksi ilman vinnyä.

raisa taas on kaikkien mielestä, noh, arvaamaton, vaarallinen, hullu. ehkä se onkin, mutta just sen yllättävyyden takia oon tehny sen kanssa enemmän töitä ku muiden kanian kanssa ja siitä johtuen se on mulle erityinen. ei lemmikkinä vaan eläimenä. on asioita, jonka takia kukaan muu ei voi hoitaa raisaa ja sen takia mä oon ainut ihminen johon raisa luottaa. se on vain mun kani ja siksi niin erityinen.

hiiri tuli meille kahdesta syystä, eelan kaveriksi ja estekaniksi. se on suoriutunu kummastaki hyvin ja se tietenki nosti sen arvoa mun silmissä paljon. hiiri oli nuorempana tosi utelias ja ihmisläheinen, aina kierimässä jaloissa. samaan aikaan eelan kuoleman kanssa hiiri otti kuitenki yhteen saman koiran kanssa, jonka jälkeen se on ollu etäisempi lähes kaikkien kanssa - jopa se kavereiden. saatiin alottaa kaikki alusta, se ei antanu käsitellä tai koskea. nyt ollaan jo lähes samassa pisteessä kuin ennen sitä mutta hiiri ei oo enää sama peloton kuin nuorena, silti se on mulle mielettömän rakas, koska tiedän millainen se joskus on ollu.

ns. harrastekanien jälkeen voidaan ottaa puhtaasti lemmikeiksi tulleet kanit, joiden kanssa harrastaminen on vain plussaa mutta niiden tarkoitus on aina ollut vain olla olemassa. näitä ovat suurimmaksi osaksi kaikki meillä olleet lupat; ransu, mila, oona, nilles sekä iivo ja hilppa.

iivosta huomasin sen lempeän luonteen jo pienenä jonka takia en sitä milloinkaan palauttanut kasvattajalle, vaikka hän antoikin siihen mahdollisuuden. (niille jotka ei tiedä niin iivo paljastui olevan väärää sukupuolta kuin olisi pitänyt.) iivo on aina ollut tosi rakas mun äitille. voisin sanoa, että melkein rakkaampi kuin mulle. oon aina pitäny iivo herttaisimpana olentona maan päällä enkä totta puhuen varmaan voisi luopua siitäkään, varsinkaan nyt kun se on ollu osa laumaa jo niin kauan.

hilppa taas on varsin uusi tulokas enkä oikein osaa sanoa siitä kovinkaan paljoa. oon ihan mielissäni sen nopeasta kiintymisestä muhun ja muihinki ihmisiin yleensä, se on niin kovin sosiaalinen. mutta on hilpassa paljon tekemistäkin vielä, sillä on joitain tapoja joista kovasti haluaisin sen pääsevän eroon! hilppa on silti tosi soma ja kiltti vauva.
 

peukku ja tossu on myös eelan tavoin syntyny meillä, eli jo sen takia ne on mulle erityisiä. peukusta varsinki on tullu viimesen puolen vuoden aikana mulle äärimmäisen tärkeä, koska se on ruvennu osoittamaan eelamaisia piirteitään. (peukku on siis eelan napero.) jopa sen ulkonäkö muistuttaa mua siitä nykyään. peukku on sopivan rauhallinen ja leikkisä, se osaa pyytää huomiota nätisti ja käyttäytyy muutenkin aina mallikelpoisesti. pelkään kuitenki, etten voi luopua siitä vain sen takia, että se on mun ainut konkreettinen muisto eelasta. vaikka peukku onki ihan erilainen.

mutta mitä tossuun taas tulee, niin suhde siihen on heitelly ihan laidasta laitaan. kesällä olin täysin valmis myymään sen mutta juuri eilen kanilaa siivotessa tuli taas sellanen syyllinen olo, että miten mä oon edes voinu ajatella sitä. vaikka sillon se tuntui niin oikealta ratkaisulta. ehkä mä en katuisi sitä, jos olisin sen tehny, mutta tällähetkellä oon niin onnellinen, että tossukka on vielä täälä. tossussa on jotain sellasta, joka saa sen muistuttamaan adoptiolasta jota kohtaan mulla on jotain erityisiä velvoitteita. enkä tiedä miksi.

splitin kohdalla taas oon miettiny viime päivät pääni puhki mitä teen sen kanssa. en oo koskaan saanu sellasta yhteyttä splittiin ku oon saanu muihin kaneihin. tosin muut on asunu meillä pienistä ipanoista saakka. (paitsi ransu mutta sitä kävin sen kotona hoitamassa ennen ku se muutti meille virallisesti.) splitti ei selvästikkään luota muhun, vaikka mä luotan siihen. ja jostain syystä sen fyysinen kunto on kirjaimellisesti lahonnu sen alta viimesten parin viikon aikana. se asuu viiden kanin laumassa, jossa kaikki muut on massakkaita ja pulleita, mutta ei splitti. se on lähes sairaalloisen laiha ja pieni vaikka saa ruokaa aivan kuten muutkin. monesti laitan sille jopa oman kipon eri kerrokseen. matoja ei ole, loisia ei ole, mikään ei voi ulkoisesti olla pielessä koska sen kaverit on täysin kunnossa. mietin, olisiko aika päästää irti siitä vai oonko silloin itsekäs? nää on näitä liian vaikeita valintoja..

näyttelyjuttuja	10 (27%)
estejuttuja	9 (24%)
kuvia	16 (43%)
videoita	17 (45%)
kanien keskinäiset suhteet	9 (24%)
oma suhteeni kuhunkin kaniin	17 (45%)
unelmia ja suunnitelmia	15 (40%)
edesmenneet kanit	6 (16%)
kaneihin menevät kulut	18 (48%)
kasvattien kuulumiset	10 (27%)
muuta? heitä kommentilla!	1 (2%)

ääniä yhteensä: 37 

millaisia suhteita teillä on teidän kaneihin? onko teillä yhtä ylitse muiden?

hilpeä hilppa

hilppa on oppinu monia uusia juttuja viiimeaikoina! esimerkiksi herättämään mut säännöllisesti joka yö kello kolme kolisuttamalla häkin luukkua, hyppäämään häkin päälle sekä sängylle ja sohvalle. mutta ehkä paras juttu minkä hilppa on tajunnu on se, että ekstrahuomiota saa helposti jos pissaa lattialle tai esittää maistelevansa johtoja, verhoja, kalleimpia korkokenkiä tai tiputtamalla puuterit sohvapöydältä lattialle.

hilppa raukka ei kuitenkaan oo vielä tajunnu, että se saa mut välillä raivon partaalle tuolla kriminalisoinnilla. mutta on tuossa ipanassa paljon hyvääki, eikä mulla mee siihen hermo kovinkaan usein. ainoastaan noina hetkinä, eli noin 17 kertaa päivässä. ja joka yö.

hilppa on kuitenki oppinu syömään kaikkea mitä sille tarjotaan ja se on kasvanu tosi paljo. se on myös oppiniu reagoimaan puheeseen ja kieltoihin. se ei juokse enää karkuun vaan tulee itse syliin. se seuraa ja pussailee. hilppa ei pelkää outoja ihmisiä vaan menee heti tuttavallisesti nuolemaan niidenkin sormet ja varpaat. (laitoin muuten instagramiin videon tästä hilpan übersöpöstä tavasta.) hilppa tykkää heitellä iloloikkarallia ympäri huonetta mutta myös istua iltaisin sylissä siliteltävänä.

hilperö on alkanu näyttää todellista luonnettaan tässä viime viikon aikana ja pakko sanoa, että sitä ei kyllä puutu! neiti ei kyllä pelkää näyttää mitä mieltä on asioista, saa nähdä millainen justiina tuosta vielä kasvaa! :D onneksi se edes näyttää somalta nykyään kun korvat ovat viimein laskeutuneet! (okei, ehkä mulla ja sillä 50 sentin kolikolla oli osuutta asiaan...) viikon verran aikasemmin toinen korva laskeutui mutta toinen jäi ylös ja alkoi uhkaavasti kääntyä toisen korvan päälle, joten pakkohan mun oli toimia. yhen ainoan yön pidin tuota painoa sen korvassa ja sen jälkeen se on pysynyt alhaalla.

sellasia kuulumisia täältä hilpan kattohuoneistosta! kysely on myös tullut tiensä päähän ja alan toteuttaa sielä eniten ääniä saaneita aiheita tässä jolloinkin. kohta siis tulossa juttua ainakin näistä aiheista: kaneihin menevät kulut, oma suhteeni jokaiseen puputtiin, tulevaisuuden suunnitelmat sekä kuvia ja videoita tietenkin. :)

ainiin! kiitos tosi paljon hennalle liebster blog -maininnasta! olin vähä yllättyny siitä, koska tää "uudistunu" blogi on ollu vasta vähä aikaa jaloillaan. oon kyllä saanu tuon joskus kauan sitte ennenkin joten en nyt sitä laita kellekkään eteenpäin, sillä se on jo kiertänyt kaikki mun lemppari pupu-blogit. kiitos kuitenki hennalle!

junnujen erikoisnäyttely

oltiin tosiaan tänään lempäälässä nuorten kanien erikoisnäyttelyissä johon matkasin elinan kyydillä. päätin sitte kuitenki ottaa seniorineiti pipan mukaan vaikka en ollukkaa mitenkään valmistautunu näihin näyttelyihin, ainoastaan kynnet napsin aamulla oikeisiin mittoihin. jo pelkästään tuon takia ei kannattanu toivoa suuria (lue: mitään) mutta kun siihen pistää vielä päälle faktan, että kanit on asunu koko pitkän kesän ulkona ja vasta vähän aikaa kanilassa niin tassut on myös sen näkösiä. pipa sai kuitenki pisteet joita odottelinki ja oli kuitenki kaikesta huolimatta kivaa olla pitkästä aikaa näyttelyissä! karvanvaihto on viime silausta vaille valmis pipalla ja massakin alkaa taas tuon urakan jälkeen palailla oikeen malliin niin eiköhän me paranneta tasoa pikkujoulunäyttelyihin mennessä. :)

pipa tosiaan sai 93,5p + LKV1 ja kumat viiden pisteen kohdista, sekä joku "yleis"kuma hyvälle kanille, joka ei kuitenkaan päässyt PPK-pöydälle. palkinnoksi saatiin muutama pieni ruusuke sekä pussukka ruokaa. joskin taitaa sekin mennä hilpan massuun... :D pipan paperista ei löytyny muuta negatiivista kuin "ikä alkaa näkyä", joskaan siltä tuskin voidaan edes välttyä kun kani alkaa lähennellä neljättä vuotta. turkkia ja tassunpohjia kehuttiin puhtaiksi ja pehmeiksi, vaikka tassut oli kyllä mun mielestä vähän kellertävät. ne ei silti haissu yhtään miltään paitsi pupujen ominaistuoksulta, joka on mun mielestä vain ihana. joku saattoi näyttelypaikalla ihmetelläkkin, että mitä ihmettä tuo muija haistelee kaninsa tassuja kokoajan... haha! :D

kuvia kanilasta

klikkaa kuvat suuremmiksi!

ylintä kerrosta asuttaa trio raisa, pipa ja vinny. alin kerros sekä keskitason toinen puoli on hiiren, tossun, peukun, splitin ja iivon muodostaman komppanian käytössä. tyhjäksi jäävä häkki on tavaran säilytystä varten. yhdellä kerroksella on kokoa 280cm x 70cm (eli viisikolla tämä PLUS 140cm x 70cm). nilles asuu vapaana lattialla ja hilppa asuu vielä toistaiseksi sisällä 120cm häkissä.

kolmikon häkistä on kadonnut tuoli-taso, jonka huomasin aiheuttavan niille vain pakottavan tarpeen sotkea sen alusta ja vierusta, vaikka pissalaatikko olis ihan vieressä. viisikon tuoli siirtyi yläkertaan ja ruuat alakertaan ihan käytännön syistä. nilleksen häkki on hetkellisesti hilpan käytössä sisällä mutta saa kyllä nähdä kuinka pitkäksi hetkeksi se venyy ennenku uskallan tai haluan viedä hilppaa kanilaan.

hilpasta puheen ollen aloin tänään sekoittamaan sen omia ruokia meillä syötettyihin ruokiin ja ainakin tuntui ruokahalu kasvavan. tästä varmaan voi päätellä, että rabbit royale on sen mieleen. :D jouduin puhdistaa nilleksen silmät tänään toisen kerran, koska ne on vuotanu jotain epämäärästä nestettä ja se raukka näyttää ihan siltä, kuin olis itkeny. jotku tarkkanäköisimmät saatto nähdä tuon jo niistä kuvista, jotka viimeksi lisäsin. ei tuo silti miltään silmätulehdukselta vaikuta, ennemminki uskoisin sen silmien olevan vain tavallista herkemmät pölylle (jota varmasti kanilan lattiatasolla riittää..).

say hi to hilppa

tässä ne nyt tulee - ensimmäiset kuvat tästä kauan odotetusta uudesta vauvasta! :3 kovasti on neiti kotiutunut enkä voisi tarpeeksi ylistää miten rohkea, utelias ja huomion kipeä se on jo nyt vaikka on vasta muutaman päivän täälä pyöriny. tälläki hetkellä se tuossa vieressä tutkii ihan ihmeissään mun juomapulloa ja käy välillä nuolemassa mun sormia samalla ku kirjotan. neidin mielestä myös jalanpohjia on kiva kutittaa viiksillä ja tietokoneen näyttö on ihmeellisin asia maailmassa. 

neiti sai kutsumanimekseen hilppa. en tiedä opinko koskaan sanomaan sitä sillä nimellä mutta nyt se vaikuttaa ainakin sopivalta! virallisemmin hilppa tunnetaan nimellä hivenen sievä ja se on syntynyt 1.9. väriltään tosiaan sininen viittakuvio ja rodultaan ranskanluppa, vaikka korvat eivät olekaan vielä laskeutuneet. ne kuitenkin pysyy alhaalla jos ne sinne laittaa mutta en vielä raaski ruveta laittamaan painoja korviin koska nyt vaikuttaa siltä, että ne laskeutuvat kyllä kunhan kasvavat. kuten koko kaninikin - hilppa on vielä kovin pieni.

hilppa on syntyny ja asunu ulkona, joten sen kehitys on vähän jäljessä sillä suurin osa energiasta on mennyt lämpimänä pysymiseen, ei niinkään siihen elopainon kerryttämiseen. hilppa on silti todella reipas ja innokas, puhdas ja pullea. kyllä siitä vielä iso tyttö kasvaa! tällä hetkellä hilppa rallittelee pitkin huonetta, erityisesti sohvan ympäri on kiva juosta ja heitellä iloloikkaa matolta matolle. myös mun laukku herätti suunnatonta ihmetystä, hilppa vielä pienenä tyttönä kun mahtu hyppämään kokonaan sen sisälle! :D
 

psst! oon lähdössä vähä tälleen extemporee viikonloppuna lempäälän näyttelyihin, en tiä vielä otanko pupun/pupuja mukaan vai lähdenkö yksin, mutta jos joku muukin on sinne tulossa niin tulkaahan tervehtimään! :)