31.10.2013

kansa on puhunut

sen (ja vapaapäivän) kunniaksi kuvasin tänään heti aamusta pupuja, sitä te olettekin eniten toivoneet ainakin tähän mennessä. muistakaa, että kyselyyn voi ja täytyy vielä vastata! mutta kyllä huomas, että kameraa ei oo tullu hetkeen ulkoilutettua kunnolla eikä kuvat nyt todellakaan oo sitä parasta antia. sain kuitenkin ne edes näyttämään syksyisiltä, vaikka ulkona on tuhottoman märkää ja tympeää tällähetkellä. mutta älkää luulko, että olisin tyytynyt vain pelkkään kuvaamiseen!

sain nimittäin idean videoida teille miten meillä kuvataan pupuja! tässä siis videota siitä, miten kaikki kuvat tänne teidän silmien eteen syntyvät. olisi enemmän ku kivaa kuulla toimitaanko teillä samalla tavalla vai onko teillä erilaiset systeemit? ei muuta ku video pyörimään.


sitten pääsemmekin niihin kuviin! vinnystä sain vain yhden kuvan, joka ei sekään ole mitenkään erityisen onnistunut. löysin siltä myös erikoisen kyhmyn/patin kyljestä ja uskoisin sen olevan jonkinsortin kasvain. ei varmasti olisi mikään ihme jos yli seitsemän ja puoli vuotiaalle kanille sellainen ilmestyisikin. vinny ei muutenkaan ulkoilusta hirveästi piittaa, kuten ei pipakaan, niin niistä on äärettömän vaikea saada kunnon kuvia.

ja kuten tuosta yhdestä kuvasta huomaa, niin splitin korvat sojottavat yhä enemmän ja enemmän kohti maata! siitä onkin kovaa vauhtia tulossa luppakansalainen! ennen ne huiteli ihan holtittomasti minne sattuu mutta nyt vähintään toinen korva antautuu aina maan vetovoimalle. :D
 klikatkaa kuvat suuremmiksi!

ja hei! enää kaksi yötä uuteen tulokkaaseen! :3
joten pysykää kanavalla!

26.10.2013

puhetta kaneista

mä oon remontoinu viimeviikolla mun huoneen ja samalla kolunnu kaikki vanhat laatikot ja vihkoset läpi ja löysin vanhan kalenterin lukion ykköseltä. eli siitä on siis kaks vuotta aikaa. sielä ei ollu mitään erityisen kiinnostavaa, mutta pisti silmään kohta heti syysloman jälkeen maanantaina: "ÄIKÄN PUHE!! OMGOMG!!" ja koska jaan tämän puheen täälä niin voitte varmaan vain arvata mitä se puhe koski... :D kohdeyleisönä oli siis mun luokka, josta kukaan ei omistanu sillon kaneja saati tienny niistä yhtää mitään. sain tästä puheesta 9½ ja opettaja kehui sitä hauskaksi ja leikkiksäksi vaikkakin silti asiapainotteiseksi. ite pidin sitä lähinnä läpeensä tylsänä. :D


monikaan ei varmaan ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten monipuolinen eläin lemmikkikani voi olla. monien käsitys moisista pitkäkorvista rajoittuu normaalisti täysin siihen, että ne ovat tylsiä paikallaan kyyhöttäviä, söpöjä eläimiä joita on kiva paijalla aina silloin tällöin. oikeasti lemmikkikani voi olla paljon muutakin ja jopa harrastusmahdollisuuksia on monia.

niinkuin koirillekkin, on kaneillekkin olemassa harrastusvaihtoehtoja erilaisia. itselläni on tällähetkellä 9 kania (hämmentävää että niitä oli silloin saman verran kuin nykyäänkin!) ja ensimmäisen sain noin 8 vuotta sitten, joten vähän kaikenlaista on tullut kokeiltua ja tehtyä. ehdottomasti suositummaksi yltää näyttelyissä käyminen, vaikka se on aivan totaalisesti erilaista kuin kissa- tai koira- näyttelyissä niin niissäkin on tavoitteena valita se paikan kaunein ja standardiaan parhaiten vastaava yksilö. näyttelyitäkin on kuitenkin kahdenlaisia; ulkomuotoluokka ja pet-luokka. niiden erona on arvosteltavat piirteet, ulkomuoto arvostelee nimensä mukaan kanin ulkoista olemusta kun taas pet-puolella keskitytään enemmän kanin käytökseen, hyvinvointiin ja hoitoon. toiseksi suosituin ja tällähetkellä toistaiseksi myös suomen ainoa harrastusmahdollisuus näyttelyiden lisäksi on estehyppy. harrastuksen piirissä on vielä suhteellisen vähän kannattajia, mutta kisoja järjestetään varsinkin kesäisin usein.

kanin kanssa harrastaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, jos ajattelee sen olevan tuollainen kyyhöttäjä, jonka aikaisemmin mainitsin. kaniahan voi toki pitää vain häkkieläimenä; viedä sille ruokaa mennen ja tullen, silitellä kun itseä huvittaa ja siivota häkkiäkin vain juhannukseksi, jouluksi ja satunnaisesti muiksikin juhlapyhiksi. haasteellista kanin kanssa harrastamisesta tekeekin se, että et voi vain ajatella meneväsi kerran päiväseltään näyttelyihin tai kisoihin, sillä kumpainenkin vaihtoehto vaatii viikkojen tai jopa kuukausien valmistautumisen ja tietenkin kania on hoidettava parhaansa mukaan kokoajan ja pidettävä sen elinolosuhteet mahdollisimman hyvinä. tai onhan toki ihan itsestään kiinni haluaako viedä kehnosti hoidetun, huonossa kunnossa olevan kanin tuomarille näytille ja sen jälkeen lukea pelkkiä negatiivisia kommentteja arvostelulapusta. jotta voisi pärjätä kanille tulee syöttää laadukasta ruokaa säännöllisesti, pitää yllä hyvää yleiskuntoa eli antaa sille paljon aktiviteettejä ja liikuntaa sekä pitää huolta siisteydestä, joka vaikuttaa suoraan kanin puhtauteen ja yleensä myös turkin laatuun. eikä tietenkää saa unohtaa sitä paijailua ja hellyyden antoa, sillä ihan kuin ihmisetkin niin kyllähän eläimetkin sitä kaipaavat.

yksi suurin syy miksi tykkään kanista harrastuskaverina on se, että se ei vaadi paljoa joten se on kuitenkin suhteellisen helppo lemmikki. se on myös perusterve, joten eläinlääkärin pussukkaan ei juurikaan tarvitse rahojaan tuhlata. ruuat ja muut tarvikkeetkin pysyttelevät kohtuullisissa hinnoissa. toinen hyvä seikka on se, että jokainen kani on oikeasti erilainen. itse olen omistanut elämäni aikana yhtäkkiseltään laskettuna noin 28 tai 29 yksilöä enkä ole törmännyt kahteen samanlaiseen tapaukseen. jokaisella on omat pienet tapansa ja ilmeensä, tyylinsä näyttää mielentilansa ja ilmoittaa tarpeistaan. ajan kanssa sitä on oppinut yllättävän hyväksi kanioraakkeliksi jos niin voisi sanoa.

tämänikäiselle, nuorelle, on myös paljon mukavampaa ottaa lemmikiksi kani, kuin esimerkiksi koira tai hamsteri. en siis vähättele muita lajeja, meilläkin on 2 koiraa jänislauman lisäksi, mutta koska kanien keskimääräinen elinikä on noin 5-8 vuotta niin kyllä minä itse ainakin mielummin sitoudun sellaiseen aikaan kuin se, että esimerkiksi koirasta saattaa joutua huolehtimaan pahimmassa tapauksessa jopa 15 vuotta. kanin elinikä ei siis ole kuitenkaan liian lyhyt aika, muttei liian pitkäkään.

kaneissa on myös hyvin paljon valinnanvaraa siinä, että minkälaisen kanin haluaa. rotuja on valittavana todella monia, vaikkakin tosin suomessa rotuskaala on huomattavasti suppeampi kuin esimerkiksi naapurimaassamme ruotsissa, joka on muuten varmaan yksi maailman johtavia kaniharrastusta kannattavia maita. myös värejä ja erilaisia kuvioita on melkein sadoittain. on pystykorvaa, luppakorvaa ja jopa propellikorvaa. kokokin vaihtelee kääpiöjäniksestä belgianjättiin eli noin 800 grammasta jopa 12 kiloon. turkkikaan ei ole aina samanlainen lyhyt ja tiheä vaan tiesittekös, että on olemassa myös kaneja joiden turkkia käytetään esimerkiksi satiinin valmistuksessa. valintaan kannattaa siis perehtyä, kun tietää mitä kaikkea on tarjolla. valitettava totuus on kuitenki se, että kaneista on järkyttävän paljon ylitarjotaa ja sen vuoksi monet kasvattajat joutuvat lopettamaan luovutusikäisiä pentuja, jotka eivät olekkaan löytäneet omaa kotiaan. jokaisen moraali sanelkoon onko se sitten oikein vai ei, siihen minä en ota kantaa.

jos kaniharrastuksesta jotain huonoa pitäisi keksiä niin se on ehdottomasti eri yhdistysten hallitusten sisäiset riidat, ne vaikuttavat pitkälti tapahtumien järjestämiseen ja niiden onnistumiseen. tälläisenä tavallisena taaplaajana ei onneksi kuitenkaan tarvitse olla kiinnostunut saati sitten osallistua noihin kiistoihin ja itselleni riittääkin kun saan erilaisissa tapahtumissa viettää aikaa muiden harrastajien parissa. ihmiset sielä ovat sellaisia, jotka mielellään auttavat, kertovat ja opettavat joten heihin on helppo tutustua ja mennä mukaan. ehkä se onkin oikeasti juuri se suurin syy, mikä sai heti ensimmäisella kerralla vuonna 2007 minutkin innostumaan.

paljon olen näiden vuosien aikana oppinut mutta paljon on varmasti vielä opittavaa, joten valehtelisin jos väittäisin, että aikoisin tähän lopettaa. 


ihmettelen suuresti jos joku jaksoi tuon lukea kokonaan. :D ja mulle ei henkilökohtaisesti oo mitään väliä, vaikka joku haluais kopioida tätä koska kaikki tiedot on lähinnä itsestään selvyyksiä kaniharrastajalle. ja täytyy ottaa huomioon, että tuo on kirjoitettu kaks vuotta sitte eli jotkut asiat ovat saattaneet muuttua niistä ajoista. esimerkiksi enää en juurikaan keksisi huonoa sanottavaa edes eri yhdistyksistä tai niiden toiminnasta. kuvat nappasin jostain vanhojen julkaisemattomien joukosta ja niissä vierailee tossun, peukun ja raisan lisäksi edesmenneet luppaset, eela ja ransu.

24.10.2013

lisää uusia tuulia + kysely

vihjailin edellisessä uudistuspostauksessa, että nillekselle olisi tulossa kaveri. en sen enempää asiaa valottanu ja ehkä ihan hyvä niin koska sain tänään kuulla surullisia uutisia. kasvattaja lähetti mulle viestiä, että varaamani tyttönen oli menehtynyt. :( tietenkin se tuntui pahalta, koska oon odottanu kyseistä otusta kuin kuuta nousevaa ja olin jo sopinut kaikki päivät ja matkat, joilloin hakisin sen kotiin.

onneksi kasvattaja oli niin hyväntahtoinen ja sydämellinen ihminen, että tarjosi mulle heti samaisen neidin täyssiskoa vaikka alunperin tää pentu oli ollut varattu. hän kertoi mulle vähän luonteesta ja muusta ja päätin, että ei se ainakaan huonolta kuulostanu. en oikeesti voi ylistää tarpeeksi, miten ihana kasvattaja oli sopiessaan tän jutun, koska olisin kyllä ymmärtäny mun menetyksen tässä jos kerran pentu kuolee. kasvattaja kuitenki sopi tämän uuden pennun varaanneen kanssa, että myy hänelle yhden aikuisen kanin joka kasvatusten ajatellen kantaa kuitenkin samoja ominaisuuksia ja näin ollen tämä pentu vapautui mulle. näin tunnolliset kasvattajat on kyllä valitettavasti nykypäivänä aika harvassa...!

 vauva vol. 1 R.I.P
© tuuli tummala

nilles saakin kuin saakin siis kaverinsa parin viikon päästä, ja en todellakaan jaksa odottaa tätä uutta tulokasta. vaikka oon varmaan neljän viimesen kanin kohdalla sanonu ne legendaariset "ei enää lisää kaneja" -sanat niin jokakerta löydän itteni tästä samasta tilanteesta. kai se on sit jotain riippuvuutta...?

mulla on viimepäivien aikana ollu ihan järjetön vimma keksiä nimiä tulevalle otukselle ja jotenki tuntuu, että naaraalle on paljo vaikeempi keksiä nimeä kuin urokselle! joku saattaa muistaakkin ku nillestä oottaessa tein pitkän listan nimiä, joista nilles -ehdotus oli oikeastaan vasta viimeisten joukossa. nyt oon tehny samanlaisen listan joista päällimmäisiksi ehdotuksiksi on noussut elsa, tilli, melska ja hilppa. kaverit tosin on keksineet ihan omat listansa ja kutsuivatki tätä tulevaa otusta phillyksi, lassiksi tai nelssoniksi... ja tämä tilalle tuleva on nyt sitte vain vol. 2... hphm.

vauva vol. 2
© tuuli tummala

rotua ja väriä voivat monet vielä arvailla, vaikka tämänkin blogin lukijoista monet ovat varmasti niin oppineita kanitietäjiä että osaavat ne päätellä kuvistakin. :) kertokaa kuitenki mitä mieltä ootte nimiehdotuksista, mitkä oli teidän lemppareita ja antakaa lisää vaihtoehtoja! en tiedä vielä oikeasta nimentä muuta kuin että se tulee alkamaan hoolla.

muistakaa myös vastata sivupalkissa olevaan kyselyyn ja kertoa, mistä haluaisitte lukea! otan kaikki postaustoiveet ja -ideat vastaan enemmän kuin mielelläni!

18.10.2013

uusi alku!

oon kauan pyöritelly mielessäni tämän kaniblogin surkeaa kohtaloa ja mitä sen kanssa tekisin. halusin alottaa alusta ja ns. puhtaalta pöydältä. en kuitenkaa jaksa väkertää kokonaan uutta blogia joten tein hämmentävän ratkaisun ja hävitin vanhat postaukset uusien tuulien tieltä. kaikki sivut ovat uusiutuneet ja varsinkin kanila -osuuden sivut on vielä vaiheessa mutta niihin saa käydä tutustumassa ja mielipiteitä haluaisin mielelläni kuulla. haluaisitte tietää vielä jotain lisää jota niistä ei selviä?

nyt joku saattaa miettiä katosiko kaikki videot ja kuvat vanhojen postauksien mukana. vastaus on ei, sillä siirsin kaikki vanhat videot youtubeen uusien seuraksi ja melkeimpä kaikki kuvat löytyvät myös petsiestä, josta ne näkee edelleen. videoita pääset katsomaan tämän linkin takaa löytyvältä soittolistalta. ulkoasu tulee myös muuttumaan heti kun multa löytyy aikaa paneutua siihen paremmin. ja sitten on yksi tärkeä kysymys teille lukijoille (joita on pakko kiittää siitä, että ette oo kadonnu mihinkää vaikka oonki ollu uskomattoman laiska bloggaaja viimeaikoina...)

olisiko teissä ketään innokasta bannerin tekijää? :)

nyt kun käytännössä aloitetaan alusta niin voisin hyödyntää kerrostalokanit -blogista saamaani 11 asiaa ja kysymystä -haastetta kertoakseni tähän uuteen ensimmäiseen postaukseen jotain. jokainen varmaan tietää tämän haasteen, joten ei tarvitse sitä enää selventää. enkä myöskään laita haastetta eteenpäin sillä se on kiertäny oikeastaan kaikki blogit joita aktiivisesti seuraan tai jolle erityisesti tämän haluaisin antaa.

kesäkuvia meitsin silmäterästä, eli nilleksestä.

1. värjäsin truly blondit hiukseni ensimmäistä kertaa jokin aika sitten räikeän pinkiksi ja tällähetkellä mun pää on maailman omituisin harmaa-violetti-vaaleenpuna-blondi-true-hipster-tukka.
2. tänä syksynä mulla oli myös ekat kirjotukset ja kävin ottamassa kolmannen tatuointini.
3. mulla oli tarkotus kuvata syyskuvia kaneista eilen, tänään tai ylihuomenna mutta en pystykkää, koska tänne sato jo yllättävän runsaasti ensilunta!
4. rakastan laulamista mutta en oo erityisen hyvä siinä. en ikinä uskaltas laulaa yleisölle, koska mulla on jäätävä rimakauhu.
5. siivosin eilen kanilan ja tajusin miten helppoa se on nykyään ku on vaan kolme häkkiä mitä siivota. joskus niitäkin oli lähemmäs kymmenen...
6. meidän kanilassa soi aina mättömusa ja serkkutyttö kysykin eilen että "eikö noita jo ala ärsyttää tämmönen rääkyminen?" vastasin vain, että "en tiä, eipä niillä oo paljo valinnan varaa."
7. jouduin ottaa ruusukkeet pois seiniltä viime viikolla ja laskin niitä olevan 91 vaikka viimeseen vuoteen ei olla hirveän aktiivisesti missään käytykkään. ja se kyllä harmittaa.
8. nilles saa pian kaverin! mutta siitä lisää joskus myöhemmin... ;)
9. viimeiaikoina oon ikävöiny tavallista enemmän kuolleita kaneja ja erityisesti eelaa. se jos joku oli täydellinen kani.
10. lähden tänään alastarolle kisoihin (tosin katsojaksi vain tälläkertaa) ja lajina tietenkin toinen lempiurheilulajini, eli autourheilu ja jokkis!
11. tällähetkellä tykkään videoiden tekemisestä jopa enemmän ku valokuvaamisesta, eli kysymys kuuluuki että haluaisitteko nähdä täälä videoita kaneista?

1. oletko sinä ja/tai lemmikkisi allergisia ja jos niin mille? mä en oo allerginen millekkään, mutten silti syö mitään koska oon älyttömän nirso. kanit ja koirat ei myöskää liiemmin oo, mutta vinnylle pölyävä heinä tuottaa hengen ahdistusta. :(
2. suurin unelmasi? mulla ei oo tapana toivoa mitää yltiösuurta mutta näistä ainaki unelmoin: ranskanbuldoggi, kielikoru ja matka australiaan.
3. mitä puuhaat mieluiten lemmikkiesi kanssa? tykkään kovasti eläinten kuvailemisesta mutta jostain syystä se on jääny viime kuukausina tosi vähälle... voisin myös tölläillä kanien keskinäisiä touhailuja vaikka tunteja putkeen.
4. mitä ostit lemmikeillesi viimeksi? pupuille ruokaa ja uuden jatkojohdon kanilaan, koska nille rikkoi edellisen.
5. onko jotain mitä haluaisit hankkia/ostaa lemmikeillesi? ainahan näitä on... esim. lisää valjaita ja kivempia bokseja, ulkoaitauksista olis myös kiva saada vähä käytännöllisemmät mut samalla myös virikkeellisemmät.
6. kerro viimeisimmästä eläinlääkärikerrasta. harvoin tulee eläinlääkärillä kyllä käytyä, mut viimekerralla käytiin leikkauttamassa nilles ja hurbert vaasassa. :)
7. unelma ammatti? tää on niin vaikee ku en todellakaan tiiä! joku rikospoliisi olis tosi jees mut sitte taas toisaalta myös joku nuorisotyönohjaaja/erityisopettaja tms.
8. luetko mielummin kirjoja vai katseletko elokuvia? oon niin hidas lukemaan, et katon mielummin leffoja! mut jos kirja on tosi kiinnostava niin ei mulla mitään lukemista vastaan oo.
9. mitä harrastat? pianon soittoa, lumilautailua ja niiden lisäksi tulee käytyä aika usein lenkillä ja salilla.
10. lempi vuodenaika? talvi!
11. tärkein tavarasi lemmikkien hoidossa? kanien hoidossa ehdottomasti mun kiffeli, eli harja koska ilman sitä siivoomisesta ei tulis mitään ja sitä tarttee ihan päivittäin!