9.3.2014

aurinkoinen akkojenpäivä

...joka tosin oli jo eilen. tästä on tullu jo ennemminki tapa eikä poikkeus, että kirjotan kaikesta vähän jälki junassa. mutta antakaahan se anteeksi nyt koska mulla tosiaan alkaa huomenna kirjotusrumba ja lukulomaakin mulla oli vaivainen viikko (hiihtoloma), koskan joudun käymään vieläkin koulua suorittamattomien kurssien takia. lupaan ryhtyä ahkerrammaksi kanikuvaajaksi heti kun koulu on pyyhitty pois päiväjärjestyksestä. nyt vain tuntuu, ettei riitä tunnit vuorokaudesta millään!

meillä tosiaan paistoi aurinko ihan täydeltä taivaalta kokopäivän ja mua harmitti niin kovin ku en voinu olla ulkona lukemisen takia ja sen lisäksi oon ollu nyt monta viikkoa harvinaisen ärhäkkään kurkkukivun kourissa. :/ kävin kuitenkin ottamassa muutaman vaivaisen kuvan hiirestä ja hilpasta, jonka jälkeen painelin kurkkukipunu takia takaisin tupaan. tarkoitushan oli kuvata kaikki kanilan naikkoset koska oli sentään niiden päivä!


tähän postaukseen saatte yhdet vaivaiset kuvat hiiresta ja hilpasta, kanilan nuorimmista akoista. kaksi muuta, pipa ja raisa, tulevat toivon mukaan kuvatuiksi joskus myöhemmin. en voisi uskoa, että meillä näyttää maaliskuun alussa tältä! luntahan pitäisi olla vielä huhtikuussakin! tänä vuonna en oo kertaakaan voinu kuvata lumisia kuvia pellolla, kun niihin ei ole tullut tarpeeksi lunta. jotain aivain uskomatonta..

hilppa ei vieläkään sisäistänyt ulkoilun mahtavuutta. luimisteli vaan korvia, juoksi heti äipän sylkkyyn tai keksittyään ruohon - söi sitä koko loppuajan. eipä tullut mitenkään imartelevia kuvia, mutta ompa nuo omat kuvaustaidotkin päässee tässä vähän ruostumaan.

en ookkaan kyllä hetkeen hilpasta mitään turissut, vaikka monesti ollut tarkoitus. hilppatyttö on kuitenki kasvanu ihan hujauksessa! ei se vieläkään iso ole, mutta isompi ainakin. hitaan kehityksen takia se saattaa kasvaa hyvinkin pitkään ja luotan kyllä siihen, että hitaasti hyvä tulee. :)


kävin myös pari päivää takaperin moikkaamassa peukkua ja tossua! kovin hyvin olivat kotiutuneet ja iloisesti pomppivat pitkin kämppää. kynnet leikkelin naperoilta ja voi kuinka se olikaan tuskan ja työn takana tälläisen pienen tauon jälkeen. :D lopulta kuitenki suostuivat yhteistyöhön! eeva myös kertoi, ettei neidit oo syöny johtoja ja osaavat käyttää laatikkoa yllättävän hyvin, ne ovat siis myös sopeutuneet sisäkanin elämään paremmin kuin hyvin vaikka meillä kuitenki aina kanilassa vaan asuneet. :)

nyt kun päästiin oikein hehkuttamisen makuun niin voisin samantien kertoa miten ylpeä olen raisasta. se on aina ollu kovin sähäkkä, säikky ja osakseen myös arvaamaton eikä siksi mitenkään erityisen mukava kani lemmikiksi. harrastuskanina täyttää tarpeet paremmin kuin hyvin! mutta nyt, asuttuaan kesän yksin ja vasta sen jälkeen kun tajusin laittaa sen pipan ja vinnyn seuraksi siitä on kuoriutunut oikein ihana persoona! vieläkään se ei pidä ihmistä ylimpänä ystävänään, mutta kaikki on sen kanssa nykyään niin helppoa! se ei enää säiky yhtään niinkuin ennen ja tulee jopa omasta tahdostaan ihmisen lähelle.

musta tuntui ennen aina niin pahalta ku kaverit pelkäs raisaa, osittain ehkä syystäkin, vaikka mulle raisa ei ookkaan koskaa tehny mitään pahaa niin vieraita ihmisiä kohtaan se osasi olla todella arvaamaton, niin nyt voin kuitenki hyvillä mielin korjata tuon "raivo-raisa" väitteen ja antaa ihmisille luvan silittää sitäkin. mahtavaa. 8--) tähän loppuun vielä yksi luvattoman huonolaatuinen kuva mistä toivon mukaan näkee vähän tuota, miten paljon hilppa on ottanut kokoa!

4.3.2014

loistavasti lapualla


lapuan tulospostaus meinas ihan unohtua, mutta enköhän mä saa nyt jotain sieltäki rustailtua! aamulla oli hauskaa lähteä ekaa kertaa näyttelyihin ihan omalla autolla, ei tarvinu ootella ketää ja sai lähtee koska haluaa. :D niin helppoa kaikki! oltiin hyvissä ajoissa näyttelypaikalla ja koska olin edellisenä iltana jo leikannu kynnet jänöiltä niin muuta tehtävää ei oikeastaan ollut kuin tarkistella silmät, korvat, tassut jne. onneksi pian paikalle pyyhälsi lauma kavereita, joita en ollu nähny pitkiin aikoihin ja iso kiitos heille seuran pidosta! :)

en nyt kuitenkaan jaksa jaaritella kauempaa vaan mennään heti niihin tuloksiin! mukana mulla siis oli pipa, nille ja raisa. oon sanonu jo yli kuukausi sitte, että haluaisin viedä raisan näytille ku se on nyt niin hienossa kunnossa ja vitsinä heitin kaverille viikko sitte että, pipalta jää tälläkertaa voitto saamatta ku se meneekin raisalle. lähinnä tällä yritin kertoa sitä miten hyvässä kunnossa raisa on koska pipa nyt on aina vaikkei sen kanssa mitään ihmeellistä tekisikkään. :D

 
pipan (kuten muidenkin) arvostelu lirpakkeen saa näkyviin paremmin sitä klikkaamalla. pipalla meni ihan odotetusti ja oon kyllä tyytyväinen pisteisiin vaikkei ihan yltäny päivän parhaiden joukkoon! pipallakin alkaa kuitenkin ikä jo näkyä ja tiedostan sen kyllä, joten eihän näistä sovi valittaakkaan. tuo silmän vuotaminen kyllä pisti ärsyttämään kun kotona ei kuitenkaan vuotanut yhtään enkä ennen pöydälle menoa sitä huomannut tarkistaakkaan kun koskaan ennen ei oo pipan kohdalla mitään tommosta ollut. tapansa mukaan sai kuitenkin hienot pisteet turkista ja käsiteltäessäkin käyttäytyi nätisti! :) pipalle siis 94,5 pistettä, LKV2 ja joku ruokapalkinto, koska tuomari halusi sen palkita pitkästä ja hienosta menestyksekkäästä "urasta" vaikkei tänään PPK -sijoille yltänytkään.






nillekselle nää oli tosiaan toiset näyttelyt ja edelleen poitsu sai kiitettäviä pisteitä! täytyy kuitenki ottaa huomioon että nilles on luppa ja vielä kastroitu luppa eli massa tarttuu tavallista helpommin vaikka kuinka olisi vilkas ja aktiivinen otus. lupille tavanomaisesti myöskään nilleksen turkki ei yleensä ole parhaimmiston tasoa. olin varma, että tassuista lähtisi pisteitä mutta onneksi vain hännästä! jokapaikka kellertää ihan huolella, mutta en jaksanu raasua kiusata pesemällä kun nille ei siitä yhtään tykkää ja esim tassut ei silti haise yhtään pahalta, vaikka siltä saattavat näyttääkkin. :D nilles antoi taas käsitellä oikein hienosti niinkuin aina, se on niin kovin luottavainen ja rakastaa rapsutuksia joten tuomari taisikin vähän ihastua tuohon pullaposkeen joka yrittää kokoajan pussailla! nilles tosin meinasi läkähtyä paikanpäälle kun oli niin kuuma, onnksi arvostelu oli alkupäässä. nilles sai 94 pistettä ollen avointen urosten LKV1 ja sai myöskin ruokapalkinnon "mieleen jäänyt kani".




raisan vuoron koittaessa neiti pisti kunnon shown pystyyn kun ei ilmeisesti olisi halunnut lähteä boksista... :D onneksi pöydällä osasi edes käyttäytyä rauhallisesti ja moitteetta! raisa sai ainoana omana kanina viiden pisteet kohdat täyteen ja yleiskuntoa kehuttiin paljon kun ottaa vielä senkin iän huomioon. turkki myös raisalla on tällähetkellä ihan kivassa kunnossa! raisa sai 95,5 pistettä ollen niillä LKV1 ja PPK1! kuma myös napsahti noista 5pisteen kohdista.

päivän parhaana pet-kanina raisa jatkoi vielä BIS -kilpailuun, jossa taso oli oikeasti tosi kova. kaikkien lajien edustavat oli oikeasti hyvässä kunnossa eikä valittu voittajiksi vain siksi, että vastustajat olis ollu joteni huonoja. näyttelyt oli muutenki tosi tasokkaan kaikkien lajien osalta ja hyviä pisteitä jaettiin paljon! BIS -kisaan osallistui voittajat yhteensä seitsemästä eri lajista ja en oikein tiennyt mitä sijaa sieltä odottelisin. kuitenkin raisan nimi huudettiin vasta viimeisenä eli tuomarit olivat yhteistuumin päättäneet laittaa sen päivän BIS voittajaksi! :D


yllätyin kyllä melkoisesti tuosta ja raisa sai siitä hyvästä yberhienon ruusukkeet ja pystin, joka mahtoikin olla raisan ensimmäinen. toinen pysty joka kuvassa näkyy on myöskin raisan, joka tuli jo PPK1 -tittelin saamisesta. sen lisäksi raisa voitti pienen pussin herkkuja sekä ison laatikon tosi oudonnäköistä kaninruokaa, jonka tietenkin unohdin kuvata... :D