29.11.2013

minä ja mun puput

tiedän, että kyselyssä eniten ääniä sai "kaneihin menevät kulut" -aihe ja arvostan teidän vastauksia paljon, mutta aion silti aloittaa nämä toivepostaukset myös itelleni mieluisasta aiheesta, eli "oma suhteeni kuhunkin kaniin". haluan ihan oikeasti päästä miettimään tätä itekkin ja se on ihan aiheellistakin, koska tämä lauma on kokenu ajan kanssa paljon muutoksia ja sama jatkuu nyt lähitulevaisuudessakin - eikä niin positiivisissa merkeissä.

wili, vinny, manu, hilma, iivo, pipa, mila, oona, raisa, nuuska, ransu, eela, hiiri, peukku, tossu, splitti, nilles, hilppa ja meillä syntyneet, uudet kotinsa löytäneet muksut. jokainen on ollu omalla tavallaan niin erilainen ja aina omalla tavallaan tärkeä, läheinen ja rakas. vaikka on ehdottoman väärin laittaa kaneja tärkeysjärjestykseen niin totta puhuen, voiko siltä välttyä jos omistaa enemmän ku parillisen kaneja? epäilen, että ei. koska side joka kaniin on erilainen niin ei voi olettaa, että mielipide jokaisesta kanista on samanlainen.

voin rehellisesti nostaa noista nimistä kolme, jotka on ollu mulle aina tärkeämpiä ku muut; vinny, eela ja nilles.


vinny on omista kaneista se, joka on opettanu enemmän ku mikää toinen. sen kanssa on ollu vaikeeta mutta  ehkä just sen takia suhde siihen on kehittyny niin erityiseks. ja tietenki se merkkaa myös, että oon omistanu sen kauemman ku ketään toista kania. sillä oli mahottoman vaikea murkkuikä ja se on elämänsä aikana kerinny kadota kerran. ehkä se oli kohtaloa, että vinski palasi kotiin. vinny on yks niistä kaneista, johon voin luottaa joka tilanteessa ja josta en ikinä suostuisi päästämään irti.

otetaan toinen tärkeimmistä kaneista - nilles. vaikka nilppu on asunu meillä vielä suhteellisen vähän aikaa, niin mun rakkaus sitä kohtaan on vain kasvanu kokoajan. siitä on tullu mulle oikea silmäterä. en kertakaikkiaan keksi siitä mitään huonoa sanottavaa! nilles kuvaa mun skaalan jokaisella osa-alueella täydellisintä otusta, jota maa voi päällään kantaa ja voisin paljoa ja ylistää sitä päivät pitkät. en osaa edes kuvailla sitä välittämisen määrää sanoin, ehkä nille vaan on se mun the one and only. uskoisin, että jokaiselle löytyy vain yks sellanen!

kolmas yli muiden oli - ja on edelleen - ensimmäinen oma kasvattini eela, jota muistelen pelkällä lämmöllä. eela ei kerinny elää kovinkaan vanhaksi kunnes kuoli traagisesti koiran suuhun. silti eelalla oli todella persoonallinen ulkonäkö ja ennenkaikkea kultainen luonne. se oli lempeä, vilkas, utelias ja ennenkaikkea luottavainen. olin eelasta aina tosi ylpeä, ei sillä ettenkö enää olisi. eelami on muuten ainut kani, jonka kuva on huoneeni seinällä. sieltä saan kattella kultakimpaletta joka päivä. <3


voisin tähän väliin kertoa kaneista, jotka oon ensisijaisesti ostanu harrastuskavereiksi. se, että kanin ensisijainen käyttötarkoitus (voiko niin sanoa, ku puhutaan elävästä olennosta? :D) on ollut kisata EI tarkoita, etteikö se olisi yhtä rakas ja etten arvostaisi sitä lemmikkinä yhtä paljon kuin muitakin kaneja. näitä kaneja on pipa, raisa ja hiiri.

pipa on kaikkien mielestä aika mitäänsanomaton kani. se ei tee mitään, se ei tykkää kestään. pipa on luonteeltaan aika erakko ja tykkää paljo enemmän touhailla yksin tai omien kavereidensa kanssa ku mun kanssa. mutta ei se haittaa. on vain hyvä, ettei kaikki kanit kaipaa yhtä paljo huomiota ku esim. nilles. pipa on itsenään ihana, enkä voisi siitä luopua. mutta luulisin sen johtuvan vain siitä, että se on vinnyn kaverina. en tarkoita sitä, että ilman vinnyä en välittäisi pipastakaan vaan että pipan arvo ei varmaan olisi koskaan silmissäni noussu näin korkeaksi ilman vinnyä.

raisa taas on kaikkien mielestä, noh, arvaamaton, vaarallinen, hullu. ehkä se onkin, mutta just sen yllättävyyden takia oon tehny sen kanssa enemmän töitä ku muiden kanian kanssa ja siitä johtuen se on mulle erityinen. ei lemmikkinä vaan eläimenä. on asioita, jonka takia kukaan muu ei voi hoitaa raisaa ja sen takia mä oon ainut ihminen johon raisa luottaa. se on vain mun kani ja siksi niin erityinen.

hiiri tuli meille kahdesta syystä, eelan kaveriksi ja estekaniksi. se on suoriutunu kummastaki hyvin ja se tietenki nosti sen arvoa mun silmissä paljon. hiiri oli nuorempana tosi utelias ja ihmisläheinen, aina kierimässä jaloissa. samaan aikaan eelan kuoleman kanssa hiiri otti kuitenki yhteen saman koiran kanssa, jonka jälkeen se on ollu etäisempi lähes kaikkien kanssa - jopa se kavereiden. saatiin alottaa kaikki alusta, se ei antanu käsitellä tai koskea. nyt ollaan jo lähes samassa pisteessä kuin ennen sitä mutta hiiri ei oo enää sama peloton kuin nuorena, silti se on mulle mielettömän rakas, koska tiedän millainen se joskus on ollu.


ns. harrastekanien jälkeen voidaan ottaa puhtaasti lemmikeiksi tulleet kanit, joiden kanssa harrastaminen on vain plussaa mutta niiden tarkoitus on aina ollut vain olla olemassa. näitä ovat suurimmaksi osaksi kaikki meillä olleet lupat; ransu, mila, oona, nilles sekä iivo ja hilppa.

iivosta huomasin sen lempeän luonteen jo pienenä jonka takia en sitä milloinkaan palauttanut kasvattajalle, vaikka hän antoikin siihen mahdollisuuden. (niille jotka ei tiedä niin iivo paljastui olevan väärää sukupuolta kuin olisi pitänyt.) iivo on aina ollut tosi rakas mun äitille. voisin sanoa, että melkein rakkaampi kuin mulle. oon aina pitäny iivo herttaisimpana olentona maan päällä enkä totta puhuen varmaan voisi luopua siitäkään, varsinkaan nyt kun se on ollu osa laumaa jo niin kauan.

hilppa taas on varsin uusi tulokas enkä oikein osaa sanoa siitä kovinkaan paljoa. oon ihan mielissäni sen nopeasta kiintymisestä muhun ja muihinki ihmisiin yleensä, se on niin kovin sosiaalinen. mutta on hilpassa paljon tekemistäkin vielä, sillä on joitain tapoja joista kovasti haluaisin sen pääsevän eroon! hilppa on silti tosi soma ja kiltti vauva.
 


peukku ja tossu on myös eelan tavoin syntyny meillä, eli jo sen takia ne on mulle erityisiä. peukusta varsinki on tullu viimesen puolen vuoden aikana mulle äärimmäisen tärkeä, koska se on ruvennu osoittamaan eelamaisia piirteitään. (peukku on siis eelan napero.) jopa sen ulkonäkö muistuttaa mua siitä nykyään. peukku on sopivan rauhallinen ja leikkisä, se osaa pyytää huomiota nätisti ja käyttäytyy muutenkin aina mallikelpoisesti. pelkään kuitenki, etten voi luopua siitä vain sen takia, että se on mun ainut konkreettinen muisto eelasta. vaikka peukku onki ihan erilainen.

mutta mitä tossuun taas tulee, niin suhde siihen on heitelly ihan laidasta laitaan. kesällä olin täysin valmis myymään sen mutta juuri eilen kanilaa siivotessa tuli taas sellanen syyllinen olo, että miten mä oon edes voinu ajatella sitä. vaikka sillon se tuntui niin oikealta ratkaisulta. ehkä mä en katuisi sitä, jos olisin sen tehny, mutta tällähetkellä oon niin onnellinen, että tossukka on vielä täälä. tossussa on jotain sellasta, joka saa sen muistuttamaan adoptiolasta jota kohtaan mulla on jotain erityisiä velvoitteita. enkä tiedä miksi.

splitin kohdalla taas oon miettiny viime päivät pääni puhki mitä teen sen kanssa. en oo koskaan saanu sellasta yhteyttä splittiin ku oon saanu muihin kaneihin. tosin muut on asunu meillä pienistä ipanoista saakka. (paitsi ransu mutta sitä kävin sen kotona hoitamassa ennen ku se muutti meille virallisesti.) splitti ei selvästikkään luota muhun, vaikka mä luotan siihen. ja jostain syystä sen fyysinen kunto on kirjaimellisesti lahonnu sen alta viimesten parin viikon aikana. se asuu viiden kanin laumassa, jossa kaikki muut on massakkaita ja pulleita, mutta ei splitti. se on lähes sairaalloisen laiha ja pieni vaikka saa ruokaa aivan kuten muutkin. monesti laitan sille jopa oman kipon eri kerrokseen. matoja ei ole, loisia ei ole, mikään ei voi ulkoisesti olla pielessä koska sen kaverit on täysin kunnossa. mietin, olisiko aika päästää irti siitä vai oonko silloin itsekäs? nää on näitä liian vaikeita valintoja..


 näyttelyjuttuja
  10 (27%)
estejuttuja
  9 (24%)
kuvia
  16 (43%)
videoita
  17 (45%)
kanien keskinäiset suhteet
  9 (24%)
oma suhteeni kuhunkin kaniin
  17 (45%)
unelmia ja suunnitelmia
  15 (40%)
edesmenneet kanit
  6 (16%)
kaneihin menevät kulut
  18 (48%)
kasvattien kuulumiset
  10 (27%)
muuta? heitä kommentilla!
  1 (2%)
ääniä yhteensä: 37 

millaisia suhteita teillä on teidän kaneihin? onko teillä yhtä ylitse muiden?

4 kommenttia:

  1. Tuntuu aina pahalta pistää jotain kania ylitse muiden, mutta niin se vaan taitaa olla myönsi omistaja tai ei, että jokaisella on se kaikkein rakkain laumassa. Toki isossa laumassa niitä voi olla muutamakin, mutta aina se muutama yksilö nousee ylitse muiden edes pikkuisen. Meillä se on Indy, siitä voisi kirjoittaa tähän kokonaisen romaanin..niin täydellistä kania saa hakea :3

    Toivottavasti keksit mitä teet Splitin kanssa! ):

    VastaaPoista
  2. Mää oon ihastunu sun ranskiksii:3nii söpöjä ja luonnteeltaankin vaikuttaa ihanilta<3

    VastaaPoista
  3. tykkäsin tästä kauheasti! oon aina ihaillut kaniharrastajien suhdetta nii moneen eläimeen, vaikka ne onkin kaneja nii on silti hienoja otuksia. :] kiitos kovasti postauksesta!

    VastaaPoista
  4. Mulla on vaan kaksi kania ja ne on kyllä ihan yhtä rakkaita. Toinen on ensimmäinen oma kanini ja toinen oma kasvattini. Joskus tulee enemmän ikävä Kuutin isoa karvapyllyä ja joskus Teppon silakkamaista olemusta, ei voi sanoa kumpi on rakkaampi :3 Kai se on sitten eri asia kun eläimiä on monta, sieltä nousee varmaan helpommin se suosikki. Oli mullakin marsujen kanssa niin, mut puput on yhtä ihania kumpikin <3

    VastaaPoista