16.11.2013

hilpeä hilppa

hilppa on oppinu monia uusia juttuja viiimeaikoina! esimerkiksi herättämään mut säännöllisesti joka yö kello kolme kolisuttamalla häkin luukkua, hyppäämään häkin päälle sekä sängylle ja sohvalle. mutta ehkä paras juttu minkä hilppa on tajunnu on se, että ekstrahuomiota saa helposti jos pissaa lattialle tai esittää maistelevansa johtoja, verhoja, kalleimpia korkokenkiä tai tiputtamalla puuterit sohvapöydältä lattialle.

hilppa raukka ei kuitenkaan oo vielä tajunnu, että se saa mut välillä raivon partaalle tuolla kriminalisoinnilla. mutta on tuossa ipanassa paljon hyvääki, eikä mulla mee siihen hermo kovinkaan usein. ainoastaan noina hetkinä, eli noin 17 kertaa päivässä. ja joka yö.


hilppa on kuitenki oppinu syömään kaikkea mitä sille tarjotaan ja se on kasvanu tosi paljo. se on myös oppiniu reagoimaan puheeseen ja kieltoihin. se ei juokse enää karkuun vaan tulee itse syliin. se seuraa ja pussailee. hilppa ei pelkää outoja ihmisiä vaan menee heti tuttavallisesti nuolemaan niidenkin sormet ja varpaat. (laitoin muuten instagramiin videon tästä hilpan übersöpöstä tavasta.) hilppa tykkää heitellä iloloikkarallia ympäri huonetta mutta myös istua iltaisin sylissä siliteltävänä.

hilperö on alkanu näyttää todellista luonnettaan tässä viime viikon aikana ja pakko sanoa, että sitä ei kyllä puutu! neiti ei kyllä pelkää näyttää mitä mieltä on asioista, saa nähdä millainen justiina tuosta vielä kasvaa! :D onneksi se edes näyttää somalta nykyään kun korvat ovat viimein laskeutuneet! (okei, ehkä mulla ja sillä 50 sentin kolikolla oli osuutta asiaan...) viikon verran aikasemmin toinen korva laskeutui mutta toinen jäi ylös ja alkoi uhkaavasti kääntyä toisen korvan päälle, joten pakkohan mun oli toimia. yhen ainoan yön pidin tuota painoa sen korvassa ja sen jälkeen se on pysynyt alhaalla.


sellasia kuulumisia täältä hilpan kattohuoneistosta! kysely on myös tullut tiensä päähän ja alan toteuttaa sielä eniten ääniä saaneita aiheita tässä jolloinkin. kohta siis tulossa juttua ainakin näistä aiheista: kaneihin menevät kulut, oma suhteeni jokaiseen puputtiin, tulevaisuuden suunnitelmat sekä kuvia ja videoita tietenkin. :)

ainiin! kiitos tosi paljon hennalle liebster blog -maininnasta! olin vähä yllättyny siitä, koska tää "uudistunu" blogi on ollu vasta vähä aikaa jaloillaan. oon kyllä saanu tuon joskus kauan sitte ennenkin joten en nyt sitä laita kellekkään eteenpäin, sillä se on jo kiertänyt kaikki mun lemppari pupu-blogit. kiitos kuitenki hennalle!

10.11.2013

junnujen erikoisnäyttely

oltiin tosiaan tänään lempäälässä nuorten kanien erikoisnäyttelyissä johon matkasin elinan kyydillä. päätin sitte kuitenki ottaa seniorineiti pipan mukaan vaikka en ollukkaa mitenkään valmistautunu näihin näyttelyihin, ainoastaan kynnet napsin aamulla oikeisiin mittoihin. jo pelkästään tuon takia ei kannattanu toivoa suuria (lue: mitään) mutta kun siihen pistää vielä päälle faktan, että kanit on asunu koko pitkän kesän ulkona ja vasta vähän aikaa kanilassa niin tassut on myös sen näkösiä. pipa sai kuitenki pisteet joita odottelinki ja oli kuitenki kaikesta huolimatta kivaa olla pitkästä aikaa näyttelyissä! karvanvaihto on viime silausta vaille valmis pipalla ja massakin alkaa taas tuon urakan jälkeen palailla oikeen malliin niin eiköhän me paranneta tasoa pikkujoulunäyttelyihin mennessä. :)


pipa tosiaan sai 93,5p + LKV1 ja kumat viiden pisteen kohdista, sekä joku "yleis"kuma hyvälle kanille, joka ei kuitenkaan päässyt PPK-pöydälle. palkinnoksi saatiin muutama pieni ruusuke sekä pussukka ruokaa. joskin taitaa sekin mennä hilpan massuun... :D pipan paperista ei löytyny muuta negatiivista kuin "ikä alkaa näkyä", joskaan siltä tuskin voidaan edes välttyä kun kani alkaa lähennellä neljättä vuotta. turkkia ja tassunpohjia kehuttiin puhtaiksi ja pehmeiksi, vaikka tassut oli kyllä mun mielestä vähän kellertävät. ne ei silti haissu yhtään miltään paitsi pupujen ominaistuoksulta, joka on mun mielestä vain ihana. joku saattoi näyttelypaikalla ihmetelläkkin, että mitä ihmettä tuo muija haistelee kaninsa tassuja kokoajan... haha! :D

5.11.2013

kuvia kanilasta

klikkaa kuvat suuremmiksi!

ylintä kerrosta asuttaa trio raisa, pipa ja vinny. alin kerros sekä keskitason toinen puoli on hiiren, tossun, peukun, splitin ja iivon muodostaman komppanian käytössä. tyhjäksi jäävä häkki on tavaran säilytystä varten. yhdellä kerroksella on kokoa 280cm x 70cm (eli viisikolla tämä PLUS 140cm x 70cm). nilles asuu vapaana lattialla ja hilppa asuu vielä toistaiseksi sisällä 120cm häkissä.

kolmikon häkistä on kadonnut tuoli-taso, jonka huomasin aiheuttavan niille vain pakottavan tarpeen sotkea sen alusta ja vierusta, vaikka pissalaatikko olis ihan vieressä. viisikon tuoli siirtyi yläkertaan ja ruuat alakertaan ihan käytännön syistä. nilleksen häkki on hetkellisesti hilpan käytössä sisällä mutta saa kyllä nähdä kuinka pitkäksi hetkeksi se venyy ennenku uskallan tai haluan viedä hilppaa kanilaan.

hilpasta puheen ollen aloin tänään sekoittamaan sen omia ruokia meillä syötettyihin ruokiin ja ainakin tuntui ruokahalu kasvavan. tästä varmaan voi päätellä, että rabbit royale on sen mieleen. :D jouduin puhdistaa nilleksen silmät tänään toisen kerran, koska ne on vuotanu jotain epämäärästä nestettä ja se raukka näyttää ihan siltä, kuin olis itkeny. jotku tarkkanäköisimmät saatto nähdä tuon jo niistä kuvista, jotka viimeksi lisäsin. ei tuo silti miltään silmätulehdukselta vaikuta, ennemminki uskoisin sen silmien olevan vain tavallista herkemmät pölylle (jota varmasti kanilan lattiatasolla riittää..).

4.11.2013

say hi to hilppa

tässä ne nyt tulee - ensimmäiset kuvat tästä kauan odotetusta uudesta vauvasta! :3 kovasti on neiti kotiutunut enkä voisi tarpeeksi ylistää miten rohkea, utelias ja huomion kipeä se on jo nyt vaikka on vasta muutaman päivän täälä pyöriny. tälläki hetkellä se tuossa vieressä tutkii ihan ihmeissään mun juomapulloa ja käy välillä nuolemassa mun sormia samalla ku kirjotan. neidin mielestä myös jalanpohjia on kiva kutittaa viiksillä ja tietokoneen näyttö on ihmeellisin asia maailmassa. 


neiti sai kutsumanimekseen hilppa. en tiedä opinko koskaan sanomaan sitä sillä nimellä mutta nyt se vaikuttaa ainakin sopivalta! virallisemmin hilppa tunnetaan nimellä hivenen sievä ja se on syntynyt 1.9. väriltään tosiaan sininen viittakuvio ja rodultaan ranskanluppa, vaikka korvat eivät olekaan vielä laskeutuneet. ne kuitenkin pysyy alhaalla jos ne sinne laittaa mutta en vielä raaski ruveta laittamaan painoja korviin koska nyt vaikuttaa siltä, että ne laskeutuvat kyllä kunhan kasvavat. kuten koko kaninikin - hilppa on vielä kovin pieni.

hilppa on syntyny ja asunu ulkona, joten sen kehitys on vähän jäljessä sillä suurin osa energiasta on mennyt lämpimänä pysymiseen, ei niinkään siihen elopainon kerryttämiseen. hilppa on silti todella reipas ja innokas, puhdas ja pullea. kyllä siitä vielä iso tyttö kasvaa! tällä hetkellä hilppa rallittelee pitkin huonetta, erityisesti sohvan ympäri on kiva juosta ja heitellä iloloikkaa matolta matolle. myös mun laukku herätti suunnatonta ihmetystä, hilppa vielä pienenä tyttönä kun mahtu hyppämään kokonaan sen sisälle! :D
 

psst! oon lähdössä vähä tälleen extemporee viikonloppuna lempäälän näyttelyihin, en tiä vielä otanko pupun/pupuja mukaan vai lähdenkö yksin, mutta jos joku muukin on sinne tulossa niin tulkaahan tervehtimään! :)