27.2.2014

miten meillä valmistaudutaan...

näyttelyihin? nyt kun lauantaina pitkästä aikaa tulee petteilemään lähdettyä ja äsken kanilaa siivotessa tuli mieleen, että voisimpa kirjoitella siitä, mitä meidän näyttelyihin valmistautuminen pitää sisällään. :)
 
 1. kaikki alkaa tietenkin siitä, että bongailen netistä näyttelykutsun ja alan miettiä onko sinä päivänä mahdollisesti vapaata ja aikaa lähteä. sitten tulee kysymys millä mahtaisin sinne matkustaa. nykyään onneksi tämä ei ole enää niin ylitsepääsemätön ongelmakohta (toisin kuin vielä vuosi sitten...) koska mulla on oma auto jolla huristella.

vanhin kanini vinny, minun ja sen ensimmäisten näyttelyiden jälkeen 2008.

2. tietenkin täytyy myös päättää ketä ilmoitan. kokoajan omia kaneja hoitaen tiedän suurinpiirtein ketkä ovat normaalisti sellaisessa semihyvässä kunnossa ja ketkä eivät. ne jotka eivät ole, niin en edes ajattele niiden viemistä pöydälle. ja paha tapani on ilmoittaa kanit ihan viimetingassa, eikä silloin yleensä jää edes montaa viikkoa kanien preppaamiseen.

3. niiltä kaneilta, jotka päätän ilmoittaa tarkitstan yleiskunnon, turkin ja lähinnä tassun pohjien puhtauden todella huolellisesti ja sen mukaan päätän koska alan tekemään asialle jotain. (... :D) myönnän olevani laiska, enkä oikeastaan jaksa panostaa näyttelyvalmisteluihin ihan hirvittävästi ja pidänkin tärkeänä sitä, että kanit ovat sopusuhtaisessa ja suht siistissä kunnossa kokoajan. noin viikko ennen näyttelyitä alan kuitenkin siivota häkkejä ahkerammin ja viimeisenä iltana saatan pestä kanin tassut ja heittää puhtaiden purujen päälle siinä toivossa, että ne yön aikana putsautuvat.

 edesmenny kluppa manu

4. ruuan antoa en myöskään normaalisti mittaa ja jaa mitenkään säännöllisinä määrinä, kunhan heitän jotain jonkin verran päivittäin. ennen näyttelyitä alan katsoa mitä kani syö ja jos se tuntuu turhan pulskalta, saatan pitää sitä heinä-tuore-vesi kuurilla max. viikon ennen näyttelyitä. isot tilat, virikkeet, mahdollisuus liikkua ja kaverien seura yleensä pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei kanit pääse lihomaan liikaa ja lihaksetkin pysyvät OK-kunnossa jatkuvasti. jos kani vaikuttaa ennen näyttelyitä liian pieneltä niin saatan lisätä sen ruuan saantia tai miettiä onko sitä järkeä ottaa mukaan ollenkaan, koska ruuan lisääminen ei kuitenkaan kasvata lihasmassaa vaan pelkkää mahaa eikä se tuo pisteitä yhtään lisää.

5. näyttelyitä edeltävä iltana leikkaan jokaisen kanin kynnet todella huolellisesti. vaikka teen sen tarkasti niin silti usein tulee moitteita, että leikkaamisen varaa olisi. optimaalista pituutta tärkeämpää tuomarien olisi mielestäni tarkastella sitä, onko kynsiä leikattu säännöllisesti, kuinka pitkälle suoni on edennyt ja onko kanilla lohjenneita kynsiä. millin heitto sinne tänne ei ainakaan huononna kanin kynsiä, pikemminkin uskoisin sille olevan mukavampaa kun kynttä ei ole leikattu aivan suonen päästä.

6. tarkastan myös hajurauhaset, tassunpohjat, korvat, silmät ja hampaat. tämän teen vielä uudelleen näyttelypäivän aamuna, normaalisti vasta näyttelypaikalla. samaan syssyyn aamulla tarkistan, ettei kanilla ole huopaumia hännässä tai missään muuallakaan. näitä toimintoja ajatellen kannattaakin näyttelyyn varata aina mukaan topsipuikkoja ja tiheä kampa! 

edesmennyt kluppa oona

7. kanin tietenkin pitää antaa myös käsitellä, mutta siihen en paneudu ennen näyttelyitä mitenkään, koska sitä ei kanille ihan muutamassa viikossa opetetakkaan. luotan siis siihen, että omat muruni käyttäytyvät kunnolla. :D ja näyttelypaikalla kania ei itseasiassa edes kannata harjata, sylitellä ja silitellä hirveästi, koska kanin turkki sähköistuu erittäin helposti kuumissa sisätiloissa. oikeastaan kosken kaneihin aina mahdollisimman vähän ennen tuomarin pöydälle menemistä.

8. asioita jotka EIVÄT kuulu meidän näyttelyihin valmistautumiseen: tassunpohjien talkkaus, eli valkaisu. se on mielestäni huijaamista enkä siksi sitä harrasta. silloin kani ei oikeasti ole puhdas ja omasta mielestäni näyttelypäivänä kanin pitää olla puhdas muutenkin kuin vain aineiden avulla. toinen asia on se, etten koskaan laita kaneille ruokaa aamulla ennen näyttelyitä, ettei maha vedä vellille vahingossakaan automatkan takia. jos näyttelyt ovat lähellä, en laita myöskään juomapulloa ennen näyttelypaikkaa kiinni boksiin. olen huomannut, että tuppaavat vain sitten sotkea itsensä sillä ja otsa on vaikea saada kuivamaan ennen arvostelua.

raisa pornaisissa. kuvan ottanut maisu!

mites teillä tehdään? onko teillä ns. suosikkikania, jonka kanssa käydä näyttelyissä?
ja vielä, onkos kukaan teistä tulossa lauantaina lapualle? :)

1 kommentti:

  1. Meillä leikataan kynnet (tarvittaessa viilataan myös), pestään tassut, puhdistetaan korvat, silmät ym. ja vähän yritän käsitelläkin enemmän, että (toivottavasti) osaa käyttäytyä tuomaripöydällä :D

    Meiltä lähtee huomenna mukaan Nia, Rue ja Gaspar (joka on siis hiiri). Liziä en uskalla ottaa koska se on aivan täys villipeto, varsinkin tuntemattomia ihmisiä se vedättää 6-0. Nia osallistuu myös pukukilpailuun :)

    VastaaPoista